Kevään 2022 ylioppilaskokeessa psykologian kirjoitti yhteensä 6369 kokelasta, joista viisi ylsi huippupisteisiin. Yksi näistä viidestä on koulumme toisen vuositason opiskelija Inkeri Härkönen.
Lue loppuunHuipputulos psykologiassa

Kevään 2022 ylioppilaskokeessa psykologian kirjoitti yhteensä 6369 kokelasta, joista viisi ylsi huippupisteisiin. Yksi näistä viidestä on koulumme toisen vuositason opiskelija Inkeri Härkönen.
Lue loppuunKU4-kurssi Taiteen monet maailmat tarkastelee eri aikoina ja eri ympäristöissä tuotettua kuvataidetta kulttuurisen moninaisuuden kannalta. Kurssilla tutustutaan taidehistoriaan ja eri tyylikausiin.
Kuvataideopettaja Juulia Jurvanen sai opiskelijoiden kanssa idean ottaa koulukoira Woitto mukaan tunnille. Ja Woittohan oli heti walmis!
Lue loppuunKysyimme ihanalta ja ammattitaitoiselta psykologian lehtori Minka Kalliolta vinkkejä koeviikosta ja ylioppilaskokeesta selviämiseen. Minka vastasi. Lue loppuun
Psykologian ja filosofian opiskelijat kerääntyivät yhdessä luokkaan 35 kuuntelemaan vastaväitelleen tutkijan esittelemiä mielenkiintoisia tutkimusasetelmia ja –tuloksia tunteista. Lue loppuun
Keskiviikkona 24.10. Sibelius-lukiossa järjestettiin 2.-4.vuositason vanhempainilta. Ohjemassa oli alkuun vapaata keskustelua ajankohtaisista aiheista ryhmänohjaajan, muiden vanhempien ja opettajien kanssa. Tämän jälkeen saimme nauttia taiteesta. Lue loppuun
Psykologian luokassa on tehnyt ensimmäisiä työpäiviään Woitto, puolivuotias allergiaystävällinen labraduudelin pentu. ❤ Lue loppuun
Psykologian opettaja Minka Kallio on leikannut luokassa 35 opiskelijoiden hiuksia ruoka- ja hyppytuntien aikana.
Tutkija Matti Näsi vieraili psykologian tunnilla ja kertoi netin häiriökäyttäytymisestä ja vihapuheesta. Lue loppuun
Helsinki-Vantaan terminaalissa alkoi häslinki aamulla klo 7, kun kamislaiset valuivat kaikenlaisissa väsymystiloissa aulaan valmistautumaan matkaan Cantemus-festivaalille Unkariin. Lue loppuun