Opiskelijamme Paula Kallio sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon psykologian ylioppilaskokeessa. Psykologian opettaja Minka Kallio pohtii Paulan suorituksen merkittävyyttä.
Psykologian valiovastaaja Paula Kallio

Opiskelijamme Paula Kallio sijoittui kahdeksan parhaan joukkoon psykologian ylioppilaskokeessa. Psykologian opettaja Minka Kallio pohtii Paulan suorituksen merkittävyyttä.
Sibelius-lukion tanssilinjan abiturientti Milja Paunonen voitti Suomi–Amerikka Yhdistysten Liiton kirjoituskilpailun. Lue englanninopettaja Katariina Vihervallin kuvaus palkintojenjakotilaisuudesta – sekä tietenkin Miljan voittoessee! Lue loppuun
Lue abiturientti Aino Szalain hyväksi koetut vinkit siihen, kuinka valmistautua pääsykokeisiin. Viulistina Aino lähestyy aihetta soittoharjoittelun kannalta, mutta menetelmiä voi soveltaa erinomaisesti myös akateemiseen opiskeluun tai vaikka ylioppilaskokeisiin lukemiseen.
Lue kauan odotettu tyttökuoron matkapäiväkirja San Franciscosta!
Konserttimestari Lauri Suni muistelee Sibelius-lukion sinfoniaorkesterin kulunutta lukuvuotta. Lue loppuun
Viime perjantaina nähtiin abien tanssiproggiksen viimeinen esitys. Teosta esitettiin tanssiluokassa 26.4.–4.5. yhteensä kahdeksan kertaa. Viimeisessä näytöksessä katsomo oli täynnä ja tunteet pinnassa – niin esiintyjillä kuin yleisöllä.
Jälleen on se aika vuodesta, kun tutorit etsivät työlleen jatkajia nykyisistä ykkösistä. Hakupaperit on seulottu, ja viime viikolla oli haastattelujen aika. Uusien tutoreiden tehtävä on auttaa ensi vuonna lukionsa aloittavia ykkösiä löytämään oikeat luokat, parhaat hengailupaikat ja uudet kaverit. Katso kuvat ihanaisista tutoreista haastatteluja valmistelemassa!
Lue abiturientti Samuli Emeryn kokemuksista tanssilinjalla opiskelusta ja katso kuvat kansainvälisen tanssin päivän juhlasta, jota vietettiin perjantaina 29.4.