Tiistai
Helsinki-Vantaan terminaalissa alkoi häslinki aamulla klo 7, kun kamislaiset valuivat kaikenlaisissa väsymystiloissa aulaan valmistautumaan matkaan Cantemus-festivaalille Unkariin. Mukaan lähtivät johtajamme Reijo Aittakummun lisäksi opettajat Knut Kröger ja Minka Kallio, jotka urheasti tarttuivat tehtäväänsä paimentaa riehakasta joukkoa. Helsingissä ja välilaskulla Tukholmassa bongasimme merkittäviä julkkiksia, kuten Tarja Halosen, Samu Haberin sekä Kamasi Washingtonin.
Astuttuamme koneesta Budapestissa lämmin sää sai aikaan kahdenlaisia ilmeitä, riemastuneita ja kärsiviä. Lähdimme saman tien bussilla loputtomien auringonkukka- ja maissipeltojen halki kohti määränpäätämme Nyíregyházaa. Perillä saimme nähdä, että hotellimme, kisa- ja harjoituspaikkana toiminut koulu ja ruokailut tarjonnut hotelli sijaitsivat hyvin lähellä toisiaan, ja tapasimme festarin puolesta oppainamme ja paimeninamme toimineet Noran ja Kristófin. Asetuttuamme hotelliin suuntasimme festivaalin avajaiskonserttiin. Reijo oli aiemmin kertonut festivaalia isännöivien Cantemus- ja Pro Musica-kuorojen olevan todella huipputason ryhmiä, emmekä joutuneet pettymään. Konsertin jälkeen kamislaisten joukossa riitti ihmetyksestä pyöreitä silmiä ja innostunutta puhetta, mutta myös paljonpuhuvaa hiljaisuutta; ”Voiks mikään kuoro olla noin hyvä?”
Keskiviikko
Aloitimme aamun kaikkien kilpailevien kuorojen yhteisten kappaleiden harjoituksella, joka oli hieman kaoottinen suuren ihmisjoukon ja sisäilman kuumuuden vuoksi. Toiset kuorot olivat saapuneet festivaaleille Unkarin lisäksi mm. Taiwanista, Japanista, Turkista ja Etelä-Koreasta, joten unkariksi laulaminen ei todellakaan ollut helppo tehtävä monellekaan laulajalle. Yllätykseksemme jouduimme prima vistaamaan vielä lisää unkarinkielisiä pieniä kappaleita, mikä kävi ihan hyvästä aivojumpasta.
Iltapäivällä harjoittelimme kisaohjelmistoamme, ja sen jälkeen lähdimme bussilla kohti Vállaj:n kylää, jossa meillä ja kahdella unkarilaisella tyttökuorolla oli yhteinen konsertti ja illallinen. Konserttipaikkana toiminut kirkko oli hätkähdyttävän kaunis ja akustiikka aivan unelmaa (joskin penkkien ergonomia oli ilmeisesti hobiteille suunniteltu). Esiinnyimme illan viimeisinä ja saimme kirkkokonsertiksi hämmentävän raikuvat suosionosoitukset huutoineen. Illallisella tunnelma oli lievästi sanottuna katossa, ja meno yltyi hurmioiseksi kilpalaulannaksi ja tanssimiseksi. Mataliin ääniin tottumattomat tyttökuorolaiset olivat melkoisen liekeissä esityksistämme. Sinä iltana tuskin yhdelläkään oli tylsää, ja myös bussimatka takaisin Nyíregyházaan oli hilpeä ja äänekäs.
Torstai
Torstai oli tärkeä harjoituspäivä, ohjelmassa oli jälleen yhteisnumeroiden harjoitus jo klo 9, pidimme kuoron kanssa kahdet pitkät treenit ja meillä oli soundcheckit sekä kilpailulavalla että saman illan esiintymistä varten ulkolavalla kaupungin aukiolla. Treeneihimme sisältyi Unkarissa myös psykologian lehtori Minka Kallion vetämiä rentoutumisharjoituksia. Nämä harjoitukset olivat osalle tuttuja jo kamiksen edelliseltä matkalta, ja niiden merkitystä kuoron keskittymiselle ja onnistumiselle ei voi väheksyä. Huonosti nukutun yön jälkeen rentoutukset menevät usein päiväuniksi, mutta se ei menoa haittaa.
Harjoituksen kulku on seuraavanlainen: ensin rauhoitutaan ja etsitään hyvä paikka maata tai istua rennosti. Sitten alkaa varsinainen rentoutus, jossa rauhoittuneen rentoa tilaa pyritään hiljalleen syventämään Minkan tarjoamien mielikuvien avulla. Kun kukin on rentoutunut kyseisen päivän sallimaan tilaan saakka, Minka puhuu esiintymisestä, yhdessä laulamisesta, keinoista kanavoida rentoutuneen hyvä olo esiintymishetkeen ja hyvistä tavoista suhtautua kilpailemiseen. Tämän jälkeen alkaa asteittainen herätys takaisin virkeään ja toimintavalmiiseen tilaan, ja Minkan lopetettua useimmiten laulamme pätkän jotakin rauhallista, lähinnä Eric Whitacren kappaletta A Boy and a Girl. Niille, jotka pysyvät hereillä koko harjoituksen, on kisatilanteessa ja muussa elämässä suuri hyöty rentoutumisissa saavutetun tunnelman ja olotilan muistelemisesta, etenkin paljon esiintyville.
Harjoitusten jälkeen oli vapaata aikaa, ja vietimme iltapäivän kuka mitenkin. Yhteisen illallisen jälkeen oli Folklore-evening, joka oli yksi viikon kiinnostavimpia tapahtumia. Siellä jokainen kilpaileva kuoro esitti perinteistä musiikkia omasta kotimaastaan kaupungintalon eteen pystytetyllä lavalla lämpimän hämärässä kesäillassa. Kamiksen numero oli Pekka Kostiaisen kappale Mull’ on heila ihana. Aiheutimme koreografialla järkkäreille päänvaivaa, koska mikrofonisysteemi ei voinut olla sama kuin toisilla kuoroilla. Illalla lavalta katsottuna kuitenkin näytti, että viestimme upposi yleisöön kielimuurista ja mikityksestä huolimatta. Muilla kuoroilla oli upeita kansallispukuja, ja varsinkin eteläkorealaisen World Vision –kuoron värikäs ja visuaalinen esitys viuhkoineen ja rumpuineen sykähdytti. Yleisö äänesti tilaisuudessa suosikikseen juuri heidät (mikä sai kamiksen keskuudessa aikaan vakavaa pohdiskelua viuhkatanssin opettelun tärkeydestä).
Torstaina kaikki ottivat nukkumaanmenoajan vakavasti, sillä seuraavana aamuna koitti viikon päätavoite eli kilpailu.
Perjantai
Heräsimme aikaisempia kuumempaan aamuun hieman jännittyneinä. Aamupalan jälkeen menimme suoraan koululle avaamaan äänet ja odottamaan vuoroamme. Joululaulut raikuivat meikkaamisen lomassa kun yritimme saada äänet ja naamat paraatikuntoon. Onneksi emme joutuneet notkumaan kovin pitkään, eikä jännitys ehtinyt kasvaa sietämättömäksi. Tunnelma tuntui päämäärätietoiselta ja silti kamiksen tyylille ominaisesti hilpeältä. Siirtymät lavalla tunnetilasta ja paikasta toiseen oli käyty läpi niin monta kertaa, että saimme vain nauttia esiintymisestä. Komeasti suoritus menikin, ja huhun mukaan itketimme tuomaristoa. Takit vähän tyhjempinä poistuimme lavalta koulun aulaan ja muutuimme kasaksi helpottuneita ja riemuitsevia halimyttyjä.
Pääsimme suhteellisen nopeasti yli tunneryöpyistä ja lähdimme lounaan kautta suurimman osan kanssa eläintarhaan, jota sanotaan Euroopan parhaaksi. Monet tiesivät vuorenvarmasti haluavansa nähdä laiskiaisen, ja hajaannuimme pieniin porukoihin etsimään otusta. Oppaamme Kristóf oli etsinnässä hyödyllinen, koska osasi lukea unkarinkielistä karttaa, ja hänen seurueessaan pysytelleet lukeutuivat onnekkaisiin laiskiaisen nähneisiin.
Illalla oli vielä ohjelmassa Night Spa, jonne menimme jälleen bussikyydillä. Siellä olivat muutkin kuorot, joten sisävesipuisto oli tupaten täynnä ja kaakeleista kaikuva meteli lähes kuolettava. Ilta oli silti sangen riemukas spa:ssa sekä hotellissa, kun kilpailun paine oli viimein ohitse.
Lauantai
Illan valvominen kadutti monia, kun aamusella harjoittelimme taas yhteisnumeroita illan Gaalakonserttia varten. Lounaan jälkeen meitä odotti taas bussi, tällä kertaa kohteenaan kylämuseo. Nimen perusteella emme tienneet tarkasti mitä odottaa, mutta museo osoittautui idylliseksi miniatyyrikyläksi, jossa oli vanhoja museoituja rakennuksia, peltoa ja muun muassa vuohiaitaus. Helle oli kuitenkin jo vaatinut veronsa, ja monet luovuttivat ja keskittyivät varjossa istumiseen. Loppuiltapäivä oli jälleen vapaa-aikaa, mutta vielä ei voinut herpaantua, sillä Gaalakonsertti odotti. Siellä jokainen kuoro esitti vielä yhden kappaleen sekä yhteisnumerot, ja palkinnot jaettiin. Kamis korjasi mukaan kultadiplomin sekä yleisön suosikki–erikoispalkinnon. Hymy oli herkässä, kuten myös kyyneleet, sillä konsertti oli viimeinen kamiskeikka kevään ylioppilaille. Heidän taipaleensa kuorossa sai arvoisensa päätöksen hyvällä kilpailumenestyksellä ja onnistuneella matkalla.
Gaalan jälkeen koululla oli kaikille yhteinen Folk Dance Party. Liveyhtye soitti unkarilaista kansanmusiikkia ja oikeat tanssijat näyttivät mallia. Juhla oli myös hyvä tilaisuus jutella unkarilaisten ja muiden laulajien kanssa, ja tunnelma oli riehakas. Ilta oli lämmin ja hiki virtasi, mutta siitä huolimatta oli hauskaa esitellä wanhojen tansseista tuttua Duplevska-polkkaa ulkomaalaisille.
Sunnuntai
Hyvästelimme aamulla oppaamme Noran sekä Nyíregyházan. Matkustimme aamupäivällä Budapestiin, jossa ehdimme kurkata pari nähtävyyttä ja laulaa kaduilla.
Budapestissa matkastamme jäivät vielä toinen oppaamme Kristóf sekä muutama kuorolainen (ylioppilas) jatkamaan omia seikkailujaan. Iltasella jatkoimme lentokentälle ja edelleen Suomeen, jossa ikuisuuden kestäneen matkatavarahihnasekoilun jälkeen lauloimme viimeisen tunteikkaan Run to you:n. Matka puristi taatusti jokaisesta mehut, mutta antoi paljon upeita muistoja ja uutta ymmärrystä kuoromusiikkiin sekä arvostusta omaa taidettamme ja meininkiämme kohtaan. Omasta puolestani kiitos matkasta rakas kamis ja ihanat huoltajat!
Teksti: Emmi Kauppinen
Sibelius-lukion blogi 