Sibelius-lukion juhlasalissa nautittiin perjantaina 8.4.2022 Uuden musiikin konsertista. Illan aikana kuultiin musiikkiproduktio 2 -kurssin opiskelijoiden itse sanoittamia, säveltämiä ja sovittamia teoksia. Biisejä esitettiin yhteensä 14. Niistä suurin osa oli tehty opiskelijoiden kesken cowrite-tyyliin (esim. yksi oppilas teki sanat, toinen melodian ja kolmas otteet). Osa kappaleista oli myös oppilaiden omia kurssin ulkopuolella tekemiä teoksia. Kurssia ja konserttia ohjasi Linnea Nieminen.
Lue loppuunkonsertti
Sinfoniaorkesterin syyskonsertti
Sunnuntaina 3.10. Sibelius-lukion sinfoniaorkesteri järjesti konsertin koulun juhlasalissa. Sinfoniaorkesteria johti Juhani Lamminmäki. Yleisöä pääsi paikalle noin 150 henkilöä, ja paikat täyttyivätkin nopeasti.
Lue loppuunYkkösten ilta-konsertti
Hurrausta ja taputusta kuuluu Sibelius-lukion juhlasalista, kun maanantaina 7.10. järjestettiin Ykkösten ilta-konsertti. Ensimmäisen vuoden opiskelijat valmistelivat itse huikeita esityksiä, joita vanhemmat ja muut opiskelijat pääsivät näkemään. Lue loppuun
Kamarimusiikin opiskelijat Krunikan festareilla
Kamarimusiikin opiskelijat osallistuivat Krunikan festareille ja konsertoivat Kansallisarkistossa. Lue loppuun
Broadway lights!
Tänä viikonloppuna Sibelius-lukion juhlasalissa eläydytään 1920–60-lukujen New Yorkin tunnelmiin Broadway Lights -konsertissa. Lue juttu konsertin lavastuksen ja puvustuksen synnystä! Lue loppuun
Musiikin lukiodiplomikonsertit – hienosti toteutettuja, eheitä ja monipuolisia ohjelmakokonaisuuksia
Opetussuunnitelman mukaisesti musiikin lukiodiplomin tavoitteena on, että opiskelija antaa lukioaikanaan näytön musiikillisesta erityisosaamisestaan ja erityisestä harrastuneisuudestaan musiikissa. Lue loppuun
Sinfiksen kuulumisia
Tiesitkö, että Sibelius-lukiolla on oma sinfoniaorkesteri? Lue Sinfiksen syksyn aikataulu, ohjelmisto ja kokoonpano!
Kamarimuusikot Krunafestareilla
Lue musiikinopettaja Alma Muukka-Marjovuon kamarimusakuulumiset! Lue loppuun
Koulun aloitus – uutta energiaa ja haikeutta
Sibelius-lukion syyslukukausi käynnistyi vauhdikkaasti torstaina 9.8.