Musiikin lukiodiplomi – sulkee oven ja avaa uuden

On talvinen tiistai-ilta 25.1.2021. Sibelius-lukion juhlasalissa valmistellaan musiikin lukiodiplomin esityksiä. Kello lähenee viittä ja astun lavalle. Savu leijailee. Valot himmenevät. Esitys voi alkaa.

Musiikin lukiodiplomi on taidon- ja tiedonnäyte lukioaikaisesta musiikkiharrastuksesta. Se koostuu kirjallisesta osiosta ja usein myös konsertista. Esitykseensä diplominsuorittaja kokoaa kappaleita, jotka antavat parhaan mahdollisen kuvan hänen osaamisestaan.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on aaro-musiikkidiplomi.png
Jutun kirjoittaja Aaro Sihvonen vasemmassa reunassa koskettimissa.
Lue loppuun

Kuorojen ilta: maratonviikkojen neljäs ilta

Reijo Aittakumpu oli jälleen virittänyt koulun kuorot huippuvireeseen. Maratonviikkojen neljäntenä iltana yleisö pääsi nauttimaan monipuolisista esityksistä. Kuorot esittivät laaja-alaisesti tulkintoja eteläafrikkalaisista ja kotimaisista kansanlauluista ikivihreisiin pop- ja iskelmäkappaleisiin. Illasta teki poikkeuksellisen myös se, että kuorot pääsivät esiintymään ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen täydelle yleisölle. ”Esimerkiksi sekisläisistä yleisölle oli esiintynyt aiemmin tasan kolme laulajaa sekakuoron riveissä”, Aittakumpu kertoo.

Esityksen taltiointi löytyy myös YouTubesta! (https://www.youtube.com/watch?v=aBVgOlR5Kn4)

Lue loppuun