KU4-kurssi Taiteen monet maailmat tarkastelee eri aikoina ja eri ympäristöissä tuotettua kuvataidetta kulttuurisen moninaisuuden kannalta. Kurssilla tutustutaan taidehistoriaan ja eri tyylikausiin.
Kuvataideopettaja Juulia Jurvanen sai opiskelijoiden kanssa idean ottaa koulukoira Woitto mukaan tunnille. Ja Woittohan oli heti walmis!
Ensin Woitto tutustui grafiikan tekniikoihin eli painamiseen esimerkiksi laatalla ja erilaisilla esineillä. Koiran tassun jättämä jälki on tavallaan myös painantaa.

Mutta woi, Woiton tassun muoto osoittautui liian moninaiseksi ja karvaiseksi. Lisäksi savessa olisi pitänyt seistä liian pitkään liikkumatta. Tämä tekniikka ei ollut omiaan Woitolle, niinpä siirryttiin maalaamiseen.
Action painting osoittautui woittoisaksi. Se on 1950-luvun abstraktin ekspressionismin suuntaus, johon liittyy performatiivisuus, kehollisuus ja spontaani ilmaisu. Luokan lattiaan teipattiin isot paperit. Maalaukseen käytettiin myrkytöntä vesiliukoista peiteväriä. Woitolla oli tässä työskentelyssä puolellaan pettämätön etu: neljä tassua. Niistä syntyi omanlainen jälki ja kuvio toistuen useita kertoja.


Kokeilu oli kaiken kaikkiaan hauska ja onnistunut. Se synnytti myös ajatuksia ja kysymyksiä eläimen ja ihmisen olemuksesta, tietoisuudesta ja tekijyydestä. Voiko näin syntynyttä teosta sanoa taiteeksi? Kuka sen määrittelee? Entä kuka määrittelee sen, milloin teos on valmis? Onko Woitolla tekijänoikeudet teokseensa? Woisiko Woiton teoksia huutokaupata ja kerätä näin rahaa esimerkiksi eläinsuojeluun?
Mukana avustamassa kokeiluissa olivat KU4 -kurssin opiskelijat Iiris Nummi, Nia Reinilehto ja Fanni Niikko. Woitto kiittää heitä ja opettajaa hienosta ideasta ja mahdollisuudesta osallistua kuvataiteen oppitunnille!

Rakkaus-teos on tällä hetkellä kehystettävänä, mutta muita Woiton teoksia on esillä kuvataiteen ja psykologian luokassa.
Teksti: Juulia Jurvanen ja Minka Kallio
Kuvat: Nia Reinilehto