Johanna ja Leena ilmoittautuivat ja maksoivat Erasmus+ -kurssin jo vuonna 2019. Kaikki tietävät syyn, miksi pääsimme osallistumaan kurssille vasta nyt. Kurssimme oli nimeltään Art as Therapy, jota veti upea kuvataiteilija-taideterapeutti Monica Ogaz. Kurssille osallistui meidän lisäksi opettajia Puolasta, Espanjasta, Belgiasta, Unkarista, Portugalista, Virosta ja Ranskasta. Meistä osallistujista tuli aika läheisiä toisillemme kurssin aikana, koska taide yhdistää aina ❤
Mutta ennen kuin pääsimme kehittämään omaa luovuuttamme ja hankkimaan uusia työkaluja taideopetukseemme, meitä koeteltiin aika tavalla. Lento Milanoon sujui hyvin ja saimme kokea Helsingin lentoaseman uuden teknologian vaivattomuuden, joka ei siis toiminutkaan aivan vaivattomasti, mutta kyllä se vielä tulee toimimaan. Kun saavuimme helteiseen Milanoon, suuntasimme kohti lentoaseman junaa vain kuullaksemme, että rautatieläiset ovat lakossa. No bussilla siis… Jonotimme helteessä kolme tuntia bussia, kunnes yhtäkkiä alkoi hirveä kaaos eikä kukaan noudattanut jonoja eikä mitään muitakaan sääntöjä. Tilanne päätyy siihen, että minä olen yhden bussin ovea vasten ihmismassan puristuksessa ja huudan italialaiselle miehellä naama punaisena, italialainen rikosoikeuden professori auttaa meitä pääsemään bussiin raivaamalla tietä ja Leena lyö vahingossa bussikuskia, joka järkyttyy siitä, että hän joutui naisen lyömäksi, eikä siis siitä, että häntä ylipäätään lyötiin. MUTTA VAHINGOSSA! Lopulta pääsimme bussiin ja olimme kiitollisia, että Leena oli ostanut nopeasti 3 pillimehua lentoasemalta, joista yhden annoimme tälle rikosoikeuden professorille kiitokseksi meidän auttamisestamme. Muita eväitä meillä ei ollut. Professori oli myös hyvin helpottunut kuullessaan, että tämä ei ollut meidän ensimmäinen kertamme Italiassa, emmekä näin ollen luoneet mielikuvaa maasta tämän saapumisen perusteella. Lakko oli myös hyvin ajoitettu, koska samana päivänä Milanossa oli sekä Maraton että AC Milanin jalkapallo-ottelu ja mestaruusjuhlat. Eli koko Milano oli aivan kaaoksessa.
Vihdoin monen mutkan ja juoksuaskeleen päästä istuimme junassa matkalla Polognaan, jossa meillä piti olla puoli tuntia aikaa vaihtaa Firenzen junaan. Noh se puoli tuntia vaihtui kahteen (2!!!) minuuttiin, mutta päätettiin ehtiä. Oltiin oviaukossa valmiina pinkaisemaan ja juostiin viisi (5) kerrosta portaita maan alla sijaitsevalle laiturille kahdessa minuutissa ja ehdittiin! Hirveä hiki, mutta päästiin vihdoin Firenzeen 12h matkustamisen jälkeen! Onneksi olimme liikkeellä pelkillä käsimatkatavaroilla.
Seuraavana aamuna alkoi meidän hyvin intensiivinen kurssimme. Aloitimme jokaisen aamun maalaamalla, joka oli ihanaa. Oli myös mahtavaa, että itsensä esittely tehtiin oman maalauksen kautta. Tällöin kynnys itsensä ilmaisemiseen taiteen keinoin laski ja vapauduimme (ainakin minä ja Leena) toteuttamaan itseämme. Olimme tehneet myös virallisen PowerPoint -esittelyn koulustamme, jonka avulla esittelimme englanniksi kouluamme. Näiden esittelyiden aikana jo ensimmäisenä päivänä selvisi, miten suuret erot edelleen meillä on koulutuksen tasossa Euroopassa. Belgialaisten kanssa ihmeteltiin ensimmäisen päivän jälkeen, että elämmekö tosiaan samassa maailmassa muiden kanssa. Niin valtavia erot olivat jo pelkästään liittyen ihmisoikeuksiin ja tasa-arvoon, koulutuspoliittisista eroista puhumattakaan.
Viikko jatkui saman kaavan mukaan: aamulla kurssille, kurssin jälkeen myöhäiselle lounaalle, matka kukkulalle, museoon, kupoliin tai kellotorniin, välisuihku (koko viikon oli +32°) ja illalliselle ja nukkumaan. Vaikka istuimme koko päivän, silti mittariin saattoi kertyä 28 000 askelta ja 60 kiivettyä kerrosta päivässä! Sain myös idean, että voimme vetää aamutreenin ennen kurssille menoa huoneistomme portaikossa, koska huoneistomme sijaitsi ylimmässä kerroksessa jyrkkien betoniportaiden päässä. Niinpä juoksimme portaissa ja välitasanteilla teimme punnerruksia ja vatsalihaksia, jotta jaksaisimme istua taas päivän kurssilla. Tanssinopettajalle on hyvin haastavaa istua koko päivä paikoillaan. Yksi puolalainen sanoikin minulle, että Puolassa minua pidettäisiin hyvin outona, koska en noudata yhteisiä sääntöjä. Kysyessäni, mitä hän tarkoittaa tällä (pieni kielimuuri), hän sanoi, että on hyvin outoa, että joku saattaa yhtäkkiä alkaa esim. venyttelemään kesken tunnin. Portugalilainen opettaja sanoi, että olen ”Up Person” (pieni kielimuuri tässäkin :D). Etelä-Euroopassa koulumaailma on vielä hyvin hierarkkinen ja itsensä vapaata ilmaisua ei suvaita niin kuin meillä on totuttu.
Botticellin Venuksen syntymä, Duomon mahtava kupoli, kellotornin upeat näkymät, viininmaistajaiset viinitilalla (Huom! kuului kurssiohjelmaan), Renessanssin ja Barokin aikainen arkkitehtuuri (talonhalaajan paratiisi), Italialainen muoti, pasta, pizza ja tuhannet portaat. Tästä kaikesta Firenzen viikkomme muotoutui, mutta tärkeintä kuitenkin olivat ihmiset, jotka saimme kohdata! Niin ja se taide!
Teksti ja kuvat: Johanna ja Leena = Lehanna
Sibelius-lukion blogi 