Sibelius-lukion opettajat saivat lukuvuosille 2016–2017 Erasmus+-hankeapurahan täydennyskoulutukseen ulkomailla. Lue opettajien matkakertomukset!
Erasmus+ on Euroopan unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma, joka rahoittaa eurooppalaista yhteistyötä, erityisesti nuorten ja opetushenkilöstön liikkuvuutta. Hankkeemme tavoite oli kehittää opettajien taitoja pääasiassa digitaalisen ja ilmiöpohjaisen oppimisen alueilla. Kurssien taso on vaihdellut melkoisesti, mutta kokemus on ollut kaikille opettajille erittäin myönteinen niin ammatissa kehittymisen kuin ammatillisen itsetunnon kannalta. Loppukeväästä Erasmus+-matkaan lähtee vielä muutama opettaja, mutta suurimmalla osalla kurssi on jo takana.
Jami Koponen – Kreikassa ja Turkissa huhtikuussa 2016
Osallistuin keväällä 2016 järjestetylle parin viikon pituiselle Erasmus+-kurssille Tracing back Europe, jossa matkattiin Thessalonikista Istanbuliin ja tutustuttiin Egeanmeren alueen muinaiseen kulttuuriin ja historian vaiheisiin antiikista nykyaikaan. Kurssin keskeisiä teemoja olivat Lähi-idän ja Euroopan kulttuurien kohtaaminen, islamin ja kristinuskon vastakkainasettelu sekä Turkin ja Euroopan suhde. Aiheita työstettiin tutustumalla historiallisiin paikkoihin, tekemällä draamaa, lukemalla kirjallisuutta ja keskustelemalla.
Oli virkistävää osallistua tässä ajassa täydennyskoulutukseen, jonka keskeinen perusta oli klassisessa humanistisessa sivistyksessä ja kulttuurin ymmärtämisessä. Oli vaikuttavaa kuvitella yli 2000 vuotta sitten olleen Rooman sisällissodan Filippoin taistelun ratkaisuhetket autenttisella tapahtumapaikallaan, kierrellä muinaisen Troijan raunioilla, kiivetä Pergamonin akropoliille ja tutustua lukemattomiin kauniisiin kirkkoihin ja moskeijoihin. Kurssi oli kaikin puolin erittäin positiivinen kokemus. Se lisäsi ymmärrystäni historiasta ja kulttuurien vuorovaikutuksesta sekä opetti uusia tapoja muun muassa kirjallisuuden ja draaman opetukseen.
Johanna Kajanus & Leena Nordberg – Berliinissä toukokuussa 2016
Me Sibelius-lukion tanssinopettajat Johanna ja Leena osallistuimme Saksassa, Berliinissä, järjestettävälle b12 workshop -festivaalille. Festivaalin workshopit oli tarkoitettu tanssitaiteen ammattilaisille ympäri maailmaa, ja niihin piti pyrkiä erillisellä hakemuksella. Hakemuksemme perusteella meidät hyväksyttiin kahdelle kurssille, joiden tavoitteena oli kehittää erilaisia menetelmiä omassa oppiaineessamme, tanssitaiteessa.
Osallistuimme 24.5–26.5.2016 seuraaville kursseille: Payatt intransit, opettajana Rakesh Sukesh sekä The meaning of movement, opettajina Juan Kruz Diaz De Garaio Esnaola ja Sasha Waltz. Kursseilla syvennyimme tanssiteknisiin taitoihin sekä opiskelimme tanssianalyysiä. Kurssit järjestettiin Uffer-studioilla, joka on entinen teollisuusalue. Berliinissä on erinomaisella tavalla hyödynnetty vanhoja rakennuksia kulttuurin eri tarpeisiin.
Rakesh Sukeshin kurssilla tanssimme neljä tuntia tauotta niin, ettei edes vessassa ehtinyt välissä käydä. Tarkoituksena oli etsiä omia rajoja niin fyysisesti kuin henkisesti. Olimme kursseilla ainakin 15 vuotta vanhempia kuin muut osallistujat, joten fyysiset rajat löytyivät vaivatta – viimeistään, kun olimme heittäneet jalkoja korvien viereen tunnin ajan. Jalkoja jouduttiin teippaamaan ja Voltaren-geeliä levittämään laajalti. WC-pöntölle istahtaminenkin nostatti tuskan kyyneleen silmäkulmaan. Kivusta huolimatta kurssi oli erittäin antoisa.
Toisella kurssilla opiskeltiin liikkeen merkitystä, etsittiin liikkeen alkulähteitä ja tehtiin kontakti-improvisaatioharjoituksia. Tämä kurssi ei ollut niin antoisa, ehkä sen vuoksi, että olemme etsineet liikettä jo yli 30 vuoden ajan, ja nyt ei uusia lähteitä löytynyt. Iso osa kurssien antia oli kuitenkin kokemusten ja ajatusten vaihto muista maista tulevien tanssitaiteilijoiden kanssa.
Kursseille osallistumisen lisäksi tutustuimme saksalaiseen tanssitaiteen perinteeseen katsomalla erilaisia tanssiesityksiä Dock11-teatterissa (tanssitaidefestivaali 21–29.5.2016) ja Tanzfabrik Berlinissä. Lisäksi tutustuimme Berliinin monipuoliseen museotarjontaan sekä lähestyimme historiallisesti merkittävän muurin raunioita eri näkökulmista. Päällimmäisenä mieleemme jäi ajatus ”muurit murtuu”!
Silvia Hosseini – Azoreilla heinäkuussa 2016
Vierailin Portugaliin kuuluvilla Azoreiden saarilla viime vuoden heinäkuussa. Olin vuosia aiemmin käynyt saman kurssijärjestäjän, Chain-järjestön, kurssin, jollaiselle Jami osallistui tänä keväänä. Osasin siis jo etukäteen aavistaa, mitä luvassa oli: rautaisannos tietoa alueen historiasta politiikan, talouden, uskonnon ja kulttuurin näkökulmasta, erilaisia oppimismenetelmiä luennoista draamatyöskentelyyn, runsaasti matkustamista kohteesta toiseen (tällä kertaa veneellä, lentokoneella, bussilla ja jalan) sekä ennen kaikkea paljon pohdittavaa.
Azoreiden saariryhmä on syntynyt mannerlaattojen törmäämisestä, ja maantieteellisen sijainnin vuoksi saarilla on yhä vulkaanista toimintaa. Viimeisin tulivuorenpurkaus oli Faial-saarella, jossa Capelinhos-vuori syöksi tuhkaa ja laavaa 13 kuukauden ajan vuosina 1957–1958. Alue on yhä pääasiassa tuhkan peittämä. Vain aivan läntisin rinne – Euroopan äärimmäisin reuna – on alkanut vihertää kasvillisuudesta. Vuoren sisään on rakennettu tulivuoren toimintaa esittelevä museo. Museon lisäksi tutustuimme Angra do Heroísmo ja Pico-saarten tulivuoriin milloin kiipeilemällä, milloin ryömimällä. Näin siis tulivuoria sekä huipulta että sisuksista käsin.
Kurssin keskeisenä aiheena oli se, miten maantieteelliset seikat vaikuttavat kulttuurin ominaispiirteisiin ja kehitykseen. Tulivuorten toiminnan lisäksi opin yhtä ja toista muun muassa merivirtojen liikkeistä ja niiden vaikutuksesta merenkäyntiin (ja kaupankäyntiin), viininviljelystä vulkaanisessa maaperässä, portugalilaisesta runoudesta sekä valaanpyynnistä.
Etenkin vierailu valaanpyyntimuseossa oli pysäyttävä kokemus. Ajatus eläinten pyydystämisestä tuntui aluksi todella vastenmieliseltä, mutta museossa ymmärsin, että syynä tappamiseen ei ollut ahneus, vaan saarten ihmisten äärimmäinen köyhyys. Kaskeloteista käytettiin jokainen osa luita myöten, kunnes elinkeino kuihtui. Valaanpyynti kiellettiin saarilla 1980-luvulla, mutta kaskelotit olivat alueelta jo ehtineet hävitä. Tämä on vain yksi esimerkki ihmislajin kielteisestä vaikutuksesta maapallon ekosysteemiin ja biodiversiteettiin. Toisaalta Azoreiden asukkaat pelkäsivät ja kunnioittivat pyytämiään eläimiä – samaa ei voi sanoa nykyaikaisesta valaanpyynnistä, saati lihateollisuudesta.
Parhaiten kurssilta jäivät mieleen ajatukset ihmisen ja luonnon monimutkaisesta suhteesta, onnellisuuden tunne, joka syntyi sillivalaiden ja delfiinien näkemisestä luonnollisessa ympäristössään Atlantin vesissä, häkellyttävät maisemat päättymättömine hortensiamerineen, meduusan pisto (auts!) sekä mielenkiintoiset keskustelut, joita kävimme kurssinjärjestäjien ja parin kirjallisesti sivistyneen kurssilaisen kanssa portugalinkielisestä nykyproosasta.
Erasmus+-kurssien merkitys opettajan ammatilliselle kehittymiselle on siinä, että ne antavat paitsi käytännön tietoa, vinkkejä ja inspiraatiota opetukseen, myös parhaimmillaan auttavat näkemään maailman monimutkaisuutta tavalla, joka ei tuota ahdistusta vaan ymmärrystä. Kurssit auttavat käsittämään isoja, oppiaineiden rajoja ylittäviä kokonaisuuksia kokemuksellisella tavalla. Ja tarjoavat tietysti ammatillista motivaatiota lisäävän mahdollisuuden tavata erimaalaisia kollegoja, virkistyä ja rentoutua.
Pekka Juvonen – Prahassa heinä–elokuussa 2016
Olin Erasmus+-kurssilla Prahassa Czech Jazz Societyn järjestämässä Czech Jazz Workshopissa 30.7–7.8.2016. Osallistuin kurssilla kitaratunneille, big bandiin, harmonialuennoille ja jazz-sävellystä koskeville luennoille. Päivät täyttyivät luennoista ja harjoituksista aika tarkkaan, eikä omalle harjoittelulle ollut juurikaan aikaa. Jokaisena iltana oli lisäksi jazz-jamit Prahan keskustassa sijaitsevassa klubissa. Kurssin lopuksi oli loppukonsertti, jossa jokainen yhtye esitti noin puolen tunnin ohjelman.
Yleisesti ottaen kurssi oli ehdottomasti positiivinen kokemus – pieni aikakonematka takaisin musiikin opiskelijan elämään. En varsinaisesti oppinut kauhean paljon uusia asioita opettamastani musiikista, mutta sain paljon uutta näkemystä opettamiseen ja omaan muusikkouteeni. Merkittävä anti kurssilla oli tietysti kurssin opettajien työskentelyn seuraaminen oppilaan näkökulmasta. Kaikki opettajat olivat koulutettuja ja kokeneita jazz-musiikin ammattilaisia. Pedagogisesta näkökulmasta tarkasteltuna opettajien tavat opettaa vaihtelivat jonkin verran. Joukossa oli opiskelijoiden tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin enemmän ja vähemmän suuntautuneita opettajia. Yleinen ilmapiiri kurssilla oli ehdottoman lämmin, ja oli kiinnostavaa tavata sekä musiikin ammattilaisia että opiskelijoita useista maista.
Susanna Suonperä – Berliinissä elokuussa 2016
Olin viikon kestävällä Erasmus+-kurssilla Berliinissä elokuussa 2016. Kurssi oli Goethe Instituutin järjestämä ja käsitteli Saksan maantuntemusta laajalti sivuuttaen eri osa-alueita, kuten politiikkaa, kulttuuria, kieltä ja historiaa. Kurssin parasta antia oli ulkomaalaisiin opettajakollegoihin tutustuminen ja pedagogisten näkemysten jakaminen innostavassa porukassa. Luonnollisesti myös Berliini tuli viikon aikana tutuksi.
Jaana Ikonen – Maltalla lokakuussa 2016
Päätin hakea hetkeksi helpotusta lokakuun pimeyteen ja loskaan Maltalta, jossa osallistuin viikon kurssille 12 muun eri EU-maista tulleen kollegan kanssa. Kurssin aiheena oli tietotekniikan käyttö opetuksessa, ja mukaan tarttuikin muutama hyvä idea digitaalisten työkalujen hyödyntämiseen. Tärkeintä kurssilla kuitenkin itselleni oli ulkomaisten kollegoiden kanssa käydyt keskustelut, jotka saivat minut jälleen kerran arvostamaan koulujärjestelmäämme ja opettajan työn itsenäisyyttä, sekä tutustuminen tuohon tarunhohtoiseen saareen.
Malta on pieni saarivaltio, jossa näkyvät historiallisista syistä arabialaiset, brittiläiset ja välimerelliset vaikutteet, varsinkin sen upeassa pääkaupungissa Vallettassa. Vihreää luontoa ja istutuksia ei näkynyt juuri missään: arvokasta makeaa vettä ei riitä kasteluun. Sitä valmistetaan merivedestä suodattamoissa, joita näkyi joka puolella saarta. Maltalla on kaksi virallista kieltä: arabialta kuulostava malta ja englanti, jota kaikki iästä riippumatta puhuivat. Mielenkiintoinen paikka: italialainen liikenne, arabialta kuulostava kieli ja brittiläiset juomatavat elävät arjessa sulassa sovussa!
Silvia Hosseini – Firenzessä helmikuussa 2017
Azoreiden-kurssin lisäksi pääsin toiselle Erasmus+-kurssille, joka järjestettiin yhdessä suosikkikaupungeistani, Firenzessä. Kurssin aiheena oli nykytaiteen opettaminen, minkä lisäksi opin yhtä ja toista italialaisesta modernismista ja postmodernismista sekä vireästä firenzeläisestä katutaidekulttuurista.
Kurssi koostui pääasiassa museo- ja galleriavierailuista, joiden pohjalta tehtiin suunnitelmia oppimis- ja kirjoitustehtäviksi. Sain kurssin aikana muutamia uusia ideoita sen suhteen, miten museovierailuja ja kaupunkikulttuuria voisi käyttää osana äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. Vaikka flunssa uhkasi nujertaa minut puolivälissä kurssia, kokemus oli elvyttävä ja Firenze iki-ihana! Kurssin jälkeen olen katsellut kotikaupunkiani uusin silmin: olen alkanut nähdä värejä, muotoja ja kompositioita arkisissa kadunkulmissa ja rakennuksissa.
Alma Muukka-Marjovuo – Maltalla huhtikuussa 2017
Osallistuin viisipäiväiselle Creative use of technology -opettajienkoulutuskurssille alkukesäisellä, kukkivalla Maltalla. Ryhmämme oli pieni. Minun lisäkseni kurssilla oli vain kolme puolalaista opettajaa samasta pienehköstä alakoulusta. Kurssilla opiskeltiin päivittäin noin yhdeksästä yhteen. Osallistuimme opettajien kulttuuriohjelmaan, joka tarkoitti paria ohjattua retkeä ja paria itsenäistä saaren nähtävyyksiin tutustumista.
Kurssiotsikon ”luovuus”-sana oli taideopettajalle hiukan harhaanjohtava, sillä luovuudella tarkoitettiin lähinnä erilaisten sovellusten käyttöä opetuksen elävöittäjänä. Eniten kurssilla opin Maltan kulttuurista ja historiasta, Puolan kulttuurista ja historiasta ja tietenkin Brittien koulusysteemistä, sillä opettaja oli lontoolainen herra, joka oli asettunut Maltalle asumaan. Suomalainen koulusysteemi sai taas lisäpisteitä.
Maiju Aho & Outi Raiskinmäki – Barcelonassa huhtikuussa 2017
Huhtikuun alussa matkasimme Barcelonaan viikoksi opiskelemaan videoeditointia ja verkostoitumaan eurooppalaisten opettajien kanssa. Ilmat suosivat meitä; aurinko paistoi. Opiskelun lomassa saimme inspiroitua hyvän ruuan, seuran ja tunnelmallisen kaupungin äärellä. Yhtenä aamupäivänä pörräsimme kulttuurihistoriallisissa maisemissa kuvaamassa materiaalia editointia varten. Tämän innostavan tehtävän äärellä tuli pohdittua oppimisympäristön tärkeyttä. Kauniiden maisemien, rennon tunnelman ja hyvä seuran merkitystä ei siis pidä vähätellä oppimisesta ja työssä jaksamisesta keskustellessa.
Kuvat ja tekstit: otsikoissa mainittujen opettajien.
Sibelius-lukion blogi 