Viisi sibeliuslukiolaista suoritti tänä vuonna kuvataiteen lukiodiplomin. Diplomien aiheista erityisesti pelko kiinnosti taiteilijoita, jotka hyödyntävät teoksissaan monipuolisesti erilaisia visuaalisia keinoja.
Kuvataiteen lukiodiplomit

Viisi sibeliuslukiolaista suoritti tänä vuonna kuvataiteen lukiodiplomin. Diplomien aiheista erityisesti pelko kiinnosti taiteilijoita, jotka hyödyntävät teoksissaan monipuolisesti erilaisia visuaalisia keinoja.
Tänä vuonna saimme ihastella 15A-luokan tanssidiplomeja Malmitalolla 19.1. Illan aikana esitettiin kaksitoista teosta, joiden parissa lukiomme tanssiabit olivat työskennelleet syksyn ajan. Tanssilinjalaiset Nelia Naumanen ja Aletta Salo pohtivat matkaansa lukiodiplomin tekijöiksi.
Kuvataiteen opettaja Alma Muukka-Marjovuo kertoo oppiaineen tämän lukuvuoden kuulumisista.
Tanssin lukiodiplomiin kuuluu kirjallisen tutkielman lisäksi taiteellinen tuotos. Diplomiteoksia nähtiin perjantaina 29.1. tanssilinjan lukiodiplominäytöksessä koulun juhlasalissa.