Vuoden 2021 Vuoden Sibis on kansanmuusikko, kanteletaiteilija Maija Kauhanen. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta 2004. Kauhasen soittimina on Saarijärven kantele sekä erilaiset lyömäsoittimet. Hän myös laulaa.

Vuoden 2021 Vuoden Sibis on kansanmuusikko, kanteletaiteilija Maija Kauhanen. Hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta 2004. Kauhasen soittimina on Saarijärven kantele sekä erilaiset lyömäsoittimet. Hän myös laulaa.
Vuoden Sibis-juhlaa vietettiin perjantaina 13.12.2019. Vuoden Sibis on valittu vuodesta 2009 lähtien. Palkinnon saajaksi valitaan alallaan ansioitunut entinen koulun opiskelija. Tänä vuonna Vuoden Sibikseksi valittiin näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja Anna Paavilainen. Lue loppuun
Joulukuun 7. päivä koulun väki kokoontui jälleen kerran juhlasaliin Suomalaisen musiikin päivän ja Vuoden Sibis-tunnustuspalkinnon merkeissä. Jälkimmäinen myönnettiin tällä kertaa vuonna 1996 ylioppilaaksi kirjoittaneelle ja nykyisin Kauppalehden päätoimittajana toimivalle Arno Ahosniemelle. Lue loppuun
Perjantaina 8.12. Sibelius-lukion juhlasalissa vietettiin Vuoden Sibis -juhlaa. Juhla oli tällä kertaa erityinen, sillä samassa yhteydessä palkittiin myös sävellyskilpailun voittajat. Lue loppuun
Tänään Sibelius-lukion väki kokoontui juhlasaliin Vuoden Sibis -juhlaan. Lue loppuun
Tiistaina 8.12. juhlimme suomalaisen musiikin päivää, Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää ja Vuoden Sibis 2015 -voittajia. Vuoden Sibis -palkinnon sai tällä kertaa kaksi alumnia – tutkija-kirjailija Sakari Ylivuori ja viulisti Minna Pensola. Juhlagaalassa Pensola soitti nuorten ”kisällien” eli entisten sibisläisten, Tami Pohjolan, Abel Puustisen ja Kasmir Uusituvan, kanssa katkelmia Sibeliuksen viulukonsertosta.
Vuoden 2014 Sibis, tanssija Tiina Myllymäki palkittiin Suomen Kansallisbaletin tanssisalissa 6.5.2015.