Neljännen jakson alku ennen talvilomalle siirtymistä on jännityksen ja juhlan aikaa.
Ylppärit, penkkarit ja vanhat

Neljännen jakson alku ennen talvilomalle siirtymistä on jännityksen ja juhlan aikaa.
Tiistaina 8.12. juhlimme suomalaisen musiikin päivää, Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää ja Vuoden Sibis 2015 -voittajia. Vuoden Sibis -palkinnon sai tällä kertaa kaksi alumnia – tutkija-kirjailija Sakari Ylivuori ja viulisti Minna Pensola. Juhlagaalassa Pensola soitti nuorten ”kisällien” eli entisten sibisläisten, Tami Pohjolan, Abel Puustisen ja Kasmir Uusituvan, kanssa katkelmia Sibeliuksen viulukonsertosta.
Sibelius-lukiossa opiskeleminen ja toimiminen on merkittävä kulttuuriteko. Mutta millainen on se jalanjälki, jonka Sibelius-lukio jättää? Lue loppuun
Eilen 5.12. juhlittiin koulun juhlasalissa uusia ylioppilaita ja itsenäisyyspäivää.