Meitä on onnistanut! Sibelius-lukion B-aulaa koristaa nyt huikean hieno laivamuraali. Tässä artikkelissa opiskelija Andrea Puscasu kertoo taideteoksen synnystä.
Painan nappia ”lisää kuva” tuhatta kertaa. Galleriani on täynnä laivakuvia, ja piirustusvihkoni kurssi vaihtuu kasvojen harjoittelusta mastojen pituuksien pähkäilyyn. Jokainen laiva kertoo oman tarinansa ja jokainen vihkoon ilmestyvä laivapoikanen tekee valinnan niiden välillä yhä vaikeammaksi. Mikä näistä sopisi Sibikseen? Suljen silmäni ja mietin B-aulan tilaa mielessäni: sen värimaisemaa, tunnelmaa ja ennen kaikkea merkitystä. Vaikeinta on oikeiden värinyanssien valitseminen päättymättömästä väriuniversumista. Päädyn kylmäksi murrettuihin seepian sävyihin – ruskean vivahteet vahvistavat baulan nostalgista tunnelmaa ja tekevät tilalle kunniaa. Aloitan projektin luonnostelemalla laivan maalauspohjalle varmoin vedoin. Olen niin innoissani, että luonnoksen tekeminen venyy aamuun asti, jolloin kiiruhdan kouluun etsimään rehtoria.
Olen luontaisestikin jo aika ”mielenkiintoinen” ja ”villi” persoona, eli voi vain kuvitella millainen soppa olin kansliakäynnillä, kun seokseen lisättiin ainesosiksi vielä ripaus yli-innostusta ja all-nighterit; voi Hannu parkaa. Kävimme keskusteluja useaan otteeseen kolmiotiimillämme, johon kuului viehättävä ja taitava kuvataideopettajamme Juulia Jurvanen, rakastettava ja vaikuttava rehtorimme Hannu Rantala sekä minä, hyperaktiivinen Andrea. Pitkän prosessin jälkeen päädyimme masentavaan ratkaisuun: tilaisin puupaneelin, mikä kiinnitettäisiin ilmoituspaneeliin, mikä on jo itsessään kiinnitetty seinään. Hankala lukea? Voi vain kuvitella minkälaista tämä olisi ollut toteuttaa.
Tarvitsin apujoukkoja. Käännyin opkh:n puheenjohtaja Atte Frontin puoleen. Soitimme yhdessä puhelun museovirastoon ja saimme luvat Elina Riksmanilta! Projekti oli siitä hetkestä lähtien virallisesti alkanut. Sain myös opkh:lta 50€ rahoitusta joidenkin maalien ostoon, mikä oli ihana teko. Olin ja olen vieläkin kovin otettu.
Sibeliuksen väen avunanto ei loppunut siihen. Aloittaessani muraalin valmistelemista, kouluisäntämme Juha Korhonen tuli avustamaan. Meistähän tuli projektin mittaan ihan best friends! Koulumme söpöliinit, siivoojat, lainasivat siivousvälineitään, jotta saisimme seinän ja lattian puhdistettua (Kyllä, tässäkin vaiheessa Juha tuli auttamaan). Kun tein muraalia viimeisinä iltoina, äitini riensi apuun, jotta saisin siivottua aiheuttamani sotkut. Rehtori jopa katsoi sormiensa läpi sotkua sisääntulomatoissa (Jalkaani oli tarttunut maalia, ja koitin korjata tilanteen maalaamalla valkoiset läikät sinisellä. Eipä paljoa auttanut…). Aina kun jaksaminen ei meinannut riittää, koulumme oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta tsemppasivat minua jatkamaan. Olin niin liikuttunut koulumme yhteishengestä.
Muraalin tekeminen oli vaativaa, mutta loistokas lisä kokemuksien pankkiin! Tietenkin aina voi parantaa, mutta pesen pensselini hymyssäsuin, sillä tiedän antaneeni kaikkeni. Kiitos teille, ihan kaikille. Ilman teitä laivaa ei oltaisi kouluumme saatu, mikä tekee siitä kaikkien yhteisen.
Muraalintekijän työkalut:
- kasoittain pensseleitä ja maaleja.
- paperia, paperia, paperia
- RUOKAA! Paljon paljon ruokaa!
- Tossukat ja maalausvaatteet, joita voi sotkea
- hyvä mieli ja periksiantamaton asenne
Teksti ja kuvat: Andrea Puscasu.
Sibelius-lukion blogi 