Lehtorimme Alma Muukka-Marjovuo on siirtynyt uusiin työtehtäviin musiikin ja tanssin opetusneuvoksena Opetushallitukseen. Sibis onnittelee Almaa!
Pyynnöstämme Alma muistelee Sibis-vuosiaan blogin lukijoille, onhan hän itsekin entinen sibisläinen, ja lopuksi Alma suuntaa ajatuksensa uusien haasteiden pariin.
Pääsin Sibelius-lukioon oppilaaksi samana vuonna, kun koulu sai nimen Sibelius-lukio. Muistan, kuinka rehtori Marja Laine kutsui opiskelijat siniseen aulaan ja sanoi ”Tämä ei ole enää Kruununhaan musiikkilukio vaan nyt te opiskelette Sibelius-lukiossa”, meistä oppilaista nimi oli hilpeä, koska se oli niin juhlallinen. Vuosi oli 1982.


Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1985 ja pääsin heti opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Opiskelin musiikkikasvatuksen koulutusohjelmassa, suurimman osan ajastani käytin pianonsoiton harjoitteluun. Ostin edullisesti käytetyn valkoisen flyygelin ja sen siirtelyä sitten järjestelin milloin kalastajamökkiin, milloin betonilähiön opiskelija-asuntoon. Haaveeni oli tulla pianonsoiton opettajaksi. Opiskelun loppupuolella opetinkin musiikkiopistoissa pianonsoittoa kolme vuotta. Vuoden 1993 paikkeilla sain hämmästyttävän puhelinsoiton, minua pyydettiin Sibelius-lukioon sijaiseksi. Suomi oli syvässä lamassa, joten sijaisuus oli täydellinen lottovoitto. Rysäytin musiikkiterapia-aiheisen graduni hetkessä valmiiksi.

Aluksi opetin musiikinhistoriaa, pianonsoittoa ja kamarimusiikkia, taisi minulla olla huiluoppilaitakin. Opettajuus jatkui, mutta päätoiminen työ kapeni välillä sivutoimisuudeksi ja opetin taas myös musiikkiopistossa. Pidin kuitenkin kovasti Sibelius-lukion hurmaavasta, sivistyneestä ja vanhanaikaisesta hengestä ja opiskelin toiseksi pätevyydekseni kuvataideopettajan ammatin. Yhdistelmä kannatti, ja sain Sibiksestä viran vuonna 2000.
Miten Sibis on muuttunut vuosien varrella?
Sibiksessä on ollut erilaisia kausia… Kun minä olin oppilaana moni oppilaista asui lähiseuduilla, eivätkä kaikki edes harrastaneet musiikkia. Opettajakunnassa oli paljon entisiä tyttökoulun opettajia, joille sekä pojat että musiikkilukion opettajuus oli uutta. Poikia olikin paljon, jopa puolet opiskelijoista. Välillä oli kausi, jolloin koulu oli todella musiikkiin painottunut, esimerkiksi kuvataidetta ei opetettu ollenkaan. Tanssikin alkoi vasta vuonna 1993. Sibelius-lukio on muuttunut vähitellen taidelukioksi. Tällä hetkellä myös yleislinjalaiset tulevat taidelukioon – ainakin näin olen aistinut.
Sibelius-lukion ensimmäisen rehtorin aikaan koulu oli erityisen kotoisa. Vahtimestari oli rehtorin veljenpoika ja hän asui koululla. Ensimmäinen rehtori myös perusti Suomen kotikissayhdistyksen. Koulun sulkemisen jälkeen kissat jaloittelivat koulun tiloissa. Koulun rehtori oli Karkkulan musiikkikeskussäätiön hallituksen puheenjohtaja, joten opiskelijat leireilivät Orimattilan Karkkulassa tiheästi. Myös opettajat kutsuttiin säännöllisesti Orimattilaan erilaisiin tilaisuuksiin.

Mikä on paras Sibis-muistosi?
Oi niitä on niin paljon! Ylioppilasjuhlat yliopiston juhlasalissa ja opettajien kokoontuminen syömään sen jälkeen vai se hetki ennen Maratonkonserttia, kun kaunis vanha ja arvokas koulu on siivottu ja järjestetty ja juhlavieraat tulevat kohta.

Vai ovatko parhaita muistoja ne keskittyneet hiljaiset maalaushetket kuvataidetunneilla kun vinttiluokan ikkunasta näkyy auringonlaskun värjäämä taivas ja kun vähän kurottaa niin ikkunasta päilyy Tuomiokirkko – vaiko musiikinopiskelijoiden taitavat ja mielikuvitukselliset improvisoinnit? ( …vai se kesäloman alun hiljainen hetki kun lattiavaha tuoksuu ja koulua taas pestään?)

Nuorena opettajana yksi kauhun hetki oli, kun tulin opettajanhuoneen kahvihuoneessa sijaitsevalle paikalleni viikonlopun jälkeen. Opetin musiikinhistoriaa ja paikallani oli korkea pino koepapereita. Mietin onko kahvi jäänyt pannuun koko viikonlopuksi, kun haju on niin kitkerä. Vasta koepapereiden selaus paljasti asiantilan: yksi rehtorin kissoista oli pissannut koepinkan päälle.
Minulla liittyy tietysti tärkeitä muistoja Sibikseen jo omilta lukioajoilta. Avoimien ovien päivän vierailu Sibikseen ei unohdu, olin todella vaikuttunut käväistessäni musiikkilukiossa – peruskoulun meno oli hälyisää ja hurjaa ja kun näin, miten opiskelijat istuivat paikoillaan opettajan luennoidessa, tunsin tulleeni taivaaseen. Omiin rakkaisiin koulukaverihin ja nykyisiin ystäviin liittyy tietysti paljon boheemeja muistoja. ❤
Kerro uudesta työstäsi.
Minut valittiin Opetushallitukseen musiikin ja tanssin opetusneuvokseksi. Työ on kehittämis- ja hallintotyötä. Työskentelen lähinnä lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen parissa ja sen lisäksi koko koulusysteemi on työkenttänä. Opetushallituksessa työskennellään yhä enemmän T-mallin mukaisesti eli asiantuntijalla pitää olla erikoisalueensa osaamista, mutta myös laaja-alaista osaamista ja kykyä tiimityöskentelyyn ja verkostoitumiseen. Työhön kuuluu erilaisten selvitysten kirjoittamista ja työryhmiin osallistumista. Pitää pystyä soveltamaan teoriaa käytäntöön ja käytäntöä teoriaan. Osa työstäni liittyy opetussuunnitelmiin. Minulle on uudessa työssäni hyötyä sekä koulutyön arjen tuntemisesta että tutkimustyöstäni. Olen tehnyt väitöskirjan taiteidenvälisestä taidekasvatuksesta. Olen opettanut pitkään lukiossa mutta olen opettanut myös yliopistossa. Taiteen perusopetuksen opetuskokemuksestanikin on työssä hyötyä.

Kuva: Petri Lehikoinen
Anna jokin taidevinkki korona-arjesta selviämiseen.
Taiteen avulla voi päästä hetkeksi ”omalle paratiisisaarelle” eli rauhalliseen sisäiseen maailmaan, jossa eivät kulkutaudit vaivaa. Intensiivinen soittaminen, kaunokirjallisuuden lukeminen tai kirjoittaminen, maalaaminen tai tanssiminen voivat tarjota pako- ja lepopaikan.
Tietenkin taidetta voi käyttää myös jo Aristoteleen neuvomaan tapaan eli katarttisesti – väsätä vaikka kreikkalaisen tragedian tilanteesta. Katarttisuushan on ikävän asian lähestymistä sitä ekspressivisesti liioittelemalla… jonkun persoonalle sopii eskapismia paremmin synkän apokalyptisen sarjakuvan tekeminen tai tilanteen äänikuvittaminen noise rockin keinoin.
Teksti ja kuvat: Alma Muukka-Marjovuo
Sibelius-lukio kiittää Almaa yhteisistä vuosista!