Vaihto-oppilasvuosi ulkomailla kasvattaa, avartaa ja koettelee rajoja. Tässä blogisarjassa tutustutaan sibisläisiin maailmalla. Kolmannessa osassa Siiri kertoo elämästään Norjan jylhissä maisemissa ennen kuin koronatilanteen vuoksi myös Norja sulki koululaitoksensa ja Siiri palasi Suomeen.
Olen Siiri Syrjänen ja olin Norjassa viettämässä vaihtovuottani. Kaupunki, jossa asuin on Levanger, joka kuuluu isompaan alueeseen nimeltä Nord-Trøndelag. Päädyin valitsemaan Norjan, koska halusin ensisijaisesti opetella uuden kielen. Ajattelin, että ruotsin kautta norjan kieli olisi helppo opetella. Tämän lisäksi minua kiehtoivat norjan korkeat maisemat ja kaunis luonto.
Yleensä koulupäiväni alkoivat 8.05 ja loppuivat myöskin aikaisin. Kouluun kävelymatkaa oli noin 10 minuuttia eli koti oli ihan vieressä. Koulupäivä loppui viimeistään 15.30 ja välitunnit kestivät 5-15 minuuttia. Norjassa koulujärjestelmä on hiukan erilaisempi kuin Suomessa. Koeviikkoja ei ole ja sen sijaan pieniä kokeita on useammin. Positiivista on, että kirjat saa ilmaiseksi koululta, mutta toisaalta ruoka pitää tuoda itse. Valmistin itselleni aina joka ilta tulevaa päivää varten lounaan kouluun, jota Norjassa kutsutaan nimellä ”Matpakke.” Se on yleensä voileipä, joka kääritään leivinpaperiin tai laitetaan rasiaan. Päivällinen syödään kello 16 ja 17 välissä.
Norjassa vaihdossa ollessani en kokenut mitään suurta kulttuurishokkia. Suurimmat erot olivat mielestäni koulusysteemissä sekä ruokakulttuurissa. Koulu oli samanlaista kuin yläkoulussa oli. Pääsin maistamaan norjalaisia ruokia rømmegrøt eli norjalaista ”puuroa” sekä lutefisk eli lipeäkalaa. Minut myös yllätti, kuinka paljon norjalaiset ulkoilevat ja liikkuvat. Tästä hyvä esimerkki on eräs ohikulkija, joka käveli jalkapalloshortseissa marraskuussa +5 asteessa. Koen, että Norjassa on enemmän pienempiä eroja kuin suuria.
Vaihtoon lähtiessä osasin englantia suhteellisen hyvin ja ruotsin perusteet olivat hallussa. Norjan alkeita olin ennen lähtöä yrittänyt opiskella mm. erilaisen nettisovellusten avulla. Etenkin ruotsin kielestä oli paljon hyötyä vaihtoon lähtiessä, koska se muistuttaa kieliopiltaan norjan kieltä. Uutta kieltä opiskellessa on tärkeää, että sitä opiskelee monipuolisesti: mm. kuuntelee sillä kielellä musiikkia, katsoo videoita, lukee ja kirjoittaa… Vaikeaa oli paikallisen murteen oppiminen. Norjan kotipaikassani puhutaan Trøndersk-murretta, joka poikkeaa aika paljon kirjakielestä. Sen omaksuminen kesti kauan. Muita suurempia ongelmia ei ollut.
Vaihdossa parasta olivat erilaiset reissut muun muassa mökeille, kaupunkeihin sekä vaihto-oppilasleireille. Näistä mieleenpainuvin oli syysloman mökkireissu. Isäntäperheeni mökki sijaitsee tuntureilla, joissa koin upeat maisemat. Syksyllä värikirjot metsät toivat maisemaan tietynlaisen sävyn.
Vaihto-oppilasvuosi on vaikuttanut minuun pysyvästi. Olen kasvanut henkisesti persoonana ja oppinut itsestäni uusia puolia. Lisäksi olen saanut monia kontakteja, esimerkiksi nyt olen osana keskusteluryhmää, jossa suunnittelemme tapaamista muiden Norjan vaihtareiden kanssa 10 vuoden päähän.
Aluksi koronatilanne ei näyttänyt vielä pahalta paikkakunnallani. Kuitenkin hiihtoloman jälkeen monet palasivat Italian lähettyviltä ja eräs koulun oppilaista sairastui. Tämän seurauksena monet joutuivat karanteeniin. Kun koulussa sitten myöhemmin ilmeni enemmän tapauksia, koulu suljettiin ja oppilaat siirtyivät etä-opetukseen. Sitten Norja päätti sulkea kaikki opetuslaitokset. Viikko tämän jälkeen sain sähköpostin järjestöltäni ja vaihto-vuoteni loppui siihen. Nyt olen palannut jo Suomeen.
Vaihtovuosi antaa paljon: uusia kokemuksia, muistoja, haasteita sekä elinikäisiä ystäviä. Jokaisen vaihtovuoteen varmasti kuuluu ylä ja alamäkiä. Vaikeista tilanteistakin kuitenkin yleensä selviää ja oppii. Kun vaihtoon lähtee, toimii oman maansa, kulttuurinsa sekä vaihto-oppilasjärjestön edustajana. Vaihto-oppilas antaa vaikutelman muille omasta maastaan ja kulttuuristaan. Vaihtovuotta ei kannata stressata liikaa. Kenenkään vaihtovuosi ei ole samanlainen ja varmasti jokaisen vaihtovuodesta tulee ainutlaatuinen kokemus.
Teksti ja kuvat: Siiri Syrjänen
Sibelius-lukion blogi 