Vaihto-oppilasvuosi ulkomailla kasvattaa, avartaa ja koettelee rajoja. Tässä blogisarjassa tutustutaan sibisläisiin maailmalla. Ensimmäisessä osassa Mimmi kertoo, millaista koulunkäynti on Italiassa ja millaisia haasteita hän on kohdannut vaihtovuotenaan.
Olen Mimmi Laakso ja lähdin syyskuussa 2019 vaihtoon Italiaan. En saanut kuitenkaan valita sitä, minne päädyn Italiassa ja se vähän jännitti. Valitsin Italian kohteeksi, sillä vanhempani halusivat minun kuitenkin olevan Euroopassa ja näin on myös helpompaa heille tulla luokseni vierailulle keväällä. Tämä sopi minulle hyvin, ja Euroopasta minua kiehtoi eniten Etelä-Eurooppa, tarkemmin Italia. Olin käynyt Italiassa perheeni kanssa lomalla ja rakastuin maahan jo silloin. Halusin myös oppia kielen, sillä minulla oli jo entuudestaan italialaisia ystäviä. Päädyin onnekseni Etelä-Italiaan, Apuliaan. Rannat, meri ja aurinko ovat minun juttuni joten en voisi olla iloisempi sijainnistani. Kulttuuri täällä on myös todella rikasta.
Kouluun herään joka päivä 7.30 ja koulu alkaa 8.15. Kouluun on kymmenen minuutin kävelymatka, mutta menemme kouluun yleensä autolla vuotta vanhemman hostsiskoni kanssa. Täällä olen todella tyytyväinen koulupäivän kestoon, sillä Suomessa heräsin kouluun (kun kouluni alkoi esimerkiksi 8.15) viideltä aamulla koulumatkan pituuden takia. Koulu täällä loppuu kaikilla joka päivä jo 13.15, sillä lounas syödään perheen kanssa kotona koulun jälkeen.
Tunnit kestävät 60 minuuttia ja päivän aikana ei ole välitunteja. Itse asiassa koulupäivän aikana rakennuksesta ei saa mennä ulos. Koulua on lauantaisin ja siihen onkin saanut totutella. Aluksi ei tuottanut vaikeuksia herätä lauantaisin kouluun, mutta nyt on jo pikkuhiljaa alkanut tökkimään, kun tietää, että kaverit Suomessa pääsevät viikonlopun viettoon jo perjantai-iltana.
Alun kulttuurishokki oli aika raskas. En tuntenut sitä ensimmäisellä viikollani, mutta koulun alkaessa se oli kuin isku vasten kasvoja. Koulujärjestelmä ei ole kurssipohjainen, kuten Suomessa, vaan olemme koko päivän joka päivä samassa luokassa ja kaikilla on samat tunnit luokan kesken, kuin ala-asteella Suomessa. Meillä ei ole koeviikkoja, vaan opettajat kutsuvat oppilaita vuorotellen kuulusteluihin luokan eteen. Ja suurin osa kokeista onkin tälläisiä, että pitää osata ulkoa esimerkiksi Ranskan Vallankumous ja sitten kertoa kaikki minkä muistaa opettajalle. Yleensä opettaja ei kerro milloin koe on, vaan se tulee yllätyksenä. Kirjallisista kokeista kerrotaan aina etukäteen. Koulussa ei käytetä tietokoneita, vaan kirjoja. Jos vertasit tätä lukiessasi suomalaiseen kouluun, aika erilaista, eikö?
Olen todella onnellinen, että suomalaisilla kouluilla on liikuntasalit ja mahdollisuus käyttää liikuntahalleja. Täällä liikuntatunneilla istutaan täysin samalla tavalla luokassa kuin esimerkiksi matematiikan tunneilla. Koululla ei ole liikuntatiloja edes ulkona. Olen myös kiitollinen siitä miten Suomessa opettajat luottavat oppilaisiin. Esimerkiksi voimme mennä äidinkielen ryhmän kanssa katsomaan teatteriesitystä ja opettaja voi hyvillä mielin luottaa siihen, että samat opiskelijat, jotka olivat lähtiessä mukana, ovat mukana retken päättyessä. Tai liikunnanopettaja voi suunnitella liikuntatunnin uimahalliin ja luottaa, että suurin osa tulee ja loppuhuin voi luottaa niin, että he tekevät lenkin kaupungissa. Haluaisinkin kaikille opiskelijoille Suomessa sanoa, että arvostakaa sitä luottamusta, jota teille osoitetaan ja älkää pettäkö sitä!
Itselleni on tuottanut vaikeuksia tottua italialaiseen kouluun, sillä se on todella erilainen. Suomessa tuntuu, että kaikki on jotenkin paljon kehittyneempää ja olemme paljon edempänä: esimerkiksi tiedämme kuinka tärkeää liikunta on koulupäivän aikana ja panostamme hyvinvointiin. Suomessa käytämme tietokoneita, ja täällä opettajat eivät oikein osaa vieläkään käyttää tietotekniikkaa. Ja olkaa kiitollisia kaikesta jopa siitä, että koulun vessassa on vessapaperia. Tästä lähtien itse ainakin valitan vähemmän suomalaisesta koulusta. Tämä on ollut taas yksi todella silmiäavaava kokemus opiskella muualla kuin Suomessa.
Kulttuuri täällä Italiassa on todella erilaista. Ruoka on tärkeää ja sitä on paljon. Ruokailut ovat tärkeitä viettää yhdessä ja jutellaan paljon. Ollaan paljon läheisempiä toisten kanssa. Välillä itseäni huvittaa, kun kahdeksantoistavuotias hostsiskoni haluaa vielä äitinsä syliin. Täällä myös käydään ulkona paljon enemmän kavereiden kanssa. Alle 18-vuotiaille on jo paljon kaikenlaisia discoja. Liikenne on todella villiä, ja jos liikennesäännöt ovat olemassa, niitä hyvin harva noudattaa. Muodin mukana pysyminen on tytöille ja naisille todella tärkeää ja kaikilla on aina uusimmat vaatteet päällään. Julkistaliikennettä ei oikein täällä etelässä ole.
Lähtiessäni vaihtoon osasin mielestäni puhua oikein hyvin englantia ja olen kuullut aina muilta, että olen todella hyvä puhumaan. Minusta oli huvittavaa, kun englannin opettajani täällä luuli, että englanti on Suomen virallinen kieli, koska puhuin kai niin hyvin. Selitin kuitenkin, että englanti ei ole lainkaan luonnollinen kieli meille, mutta hyvän opetuksen ansiosta selviämme maailmalla. Jos lähdet Italiaan ja mietit, että englantisi on huonoa niin älä ainakaan sen takia jätä lähtemättä, sillä italialaisten englanti on vielä huonompaa varmasti.
Italian kieltä osasin lähtiessäni ”ciao”, joka tarkoittaa ”hei/moi”. Nyt kuitenkin osaan käydä jo keskusteluja italiaksi ja ymmärrän suurinpiirtein kaiken. Välillä, jos joku puhuu liian nopeasti tipun kärryiltä, mutta silloin vain pyydän sanomaan uudelleen hitaammin. Koulun kanssa on vaikeaa, kun en kuitenkaan vielä ajattele italiaksi ja opiskelu on paljon vaikeampaa kuin arkipuhuminen. Jotkin opettajat haluaisivat minun jo kirjoittavan esseitä kiirastulesta italiaksi, mutta valitettavasti niin hyvä en vielä ole, joten saan helpotetumpia tehtäviä.
Olen kehittynyt italian kielessä aika paljon. Välillä on turhauttavaa, kun ihmiset eivät ymmärrä, mutta niitä tilanteita ei kannata jäädä syvemmin pohtimaan. Olen välillä aivan sekaisin siitä, että mitä kieliä oikein puhun ja välillä sanonkin juttuja oikein, mutta sitten taas tuntuu etten osaakaan mitään. Mutta olen edennyt kielen opiskelussa rauhassa, sillä mitä vähemmän voin stressata sen parempi.
Viimeisten viiden kuukauden aikana olen saanut kokea kaikenlaista ilosta suruun, huippuhetkiä, joita en olisi koskaan uskonut kokevani ja hetkiä, joita en olisi koskaan halunnut kokea. Välillä olen ollut samaan aikaan iloinen ja surullinen, olen tuntenut tunteita, joiden olemassa olosta en edes tiennyt. Vaihto-oppilaana oleminen on todella hieno kokemus, vaikka väillä joudumme kulkemaan vastatuuleen. On päiviä, kun tuntuu siltä ettei kukaan ymmärrä miltä minusta tuntuu, koska eivät he ole vaihto-oppilaita, eivät he voi tietää. Välillä en tiedä itsekään miksi itken tai miksi minulla on mieli maassa.
Koti-ikävää en itse ole paljoa potenut. Jotkin juhlapäivät ja erityiset päivät ovat olleet haastavampia, mutta niistäkin on selvitty. Erityisesti isänpäivä oli raskas, kun soitin iskälle hän kertoi vitsejä joille normaalisti nauraisin, mutta minä sen kun vain itkin. Vanhojen tanssit olivat myös yksi kohokohta, jonka kaverini pääsivät kokemaan tänä vuonna, ja kyllähän minä pientä kateutta tunsin sisälläni, mutta minäkin saan prinsessapäiväni sitten vuoden päästä.
Kaipaan Suomesta kavereita, perhettä, ruokaa, järveä, metsää, luontoa, rauhaa, hiljaisuutta, sitä, että saa olla yksin ja omissa oloissaan, ei aina tarvitse hymyillä. Kaipaan koulua, opettajia, omaa sänkyä ja muutenkin kotia, suomen kielen puhumista, yksin matkustamista, nuotiota ja telttailua. Kaipaan julkistaliikennettä, suomalaisten rehellisyyttä ja luottamusta.
Kahden kuukauden jälkeen Italiassa tulimme hostperheeni kanssa siihen tulokseen, että minun olisi paras vaihtaa perhettä. Olin todella pettynyt itseeni, sillä ajattelin aina, että vain huonot vaihtarit joutuvat vaihtamaan perhettä ja ettei se ole yleistä. Nyt tiedän, että se on täysin normaalia ja itse asiassa luulen, että suurin osa jopa tulee siihen tulokseen, että toinen perhe voisi olla parempi. Vaihtoon lähtiessä vaihto-oppilaalle on yleensä vaihto-oppilasjärjestö valinnut perheen esimerkiksi sen mukaan, mitä mielenkiinnonkohteita perheenjäsenillä on. Vaihto-oppilasjärjestöt yrittävät parhaansa, mutta kuitenkin on mahdotonta löytää täydellistä perhettä. Omassa perheessä Suomessa olemme tottuneet elämään tietyllä tavalla, kun taas vaihdossa uudet säännöt ja toimintavat voivat aiheuttaa kitkaa. Oman perheen ja hostperheen välillä on yksi suuri ero. Karkeasti sanottuna oma perhe joutuu rakastamaan sinua kaikkine ”vikoinesi”, kun taas hostperhe voi lähettää sinut pois, jos heillä on jotain sinua vastaan.
Tärkein asia hostperheen kanssa on luottamus ja minusta tuntuu, että sitä ei ensimmäisessä perheessä ollut lainkaan minua kohtaan. Perhe ei myöskään kertonut minulle sääntöjään ja pikkuhiljaa tämä alkoi tuottaa vaikeuksia. Olen itse tottunut siihen, että, jos teen jotain väärin minulle sanotaan heti ja annetaan tilaisuus korjata asia, mutta näin ei ollut ja lopulta kasaan kerääntyneiden väärinkäsitysten jälkeen minulle oli paras lähteä. Perheen vaihto ei kuitenkaan tapahtunut yhdessä yössä, vaan itseasiassa minun kohdallani siinä meni kuukausi. Joten, mitä minä sitten tein tämän kuukauden odottaessani uutta perhettä? Nukuin kadulla? En suinkaan. Odotin seuraavaa hostperhettä sen hetkisessä perheessäni. En voisi sanoa, että se oli kovin nautinnollista, sillä tunsin, ettei minun haluttu olevan enää siellä ja aloin tuntemaan ahdistusta. Kuitenkin nyt asiat ovat jo paremmin ja siitäkin tuli selvittyä.
Nyt olen todella ihanassa perheessä, ja meillä klikkasi heti todella hyvin. Minulla on hostsisko, josta on tullut paras kaverini ja minusta on ihanaa tietää, että voin palata tänne vielä vuosienkin jälkeen. Vaikka olen kohdannut paljon haastavia asioita koen, että juuri ne ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja olen oppinut muista ihmisistä paljon.
Parasta tähän asti on ollut ystävät joita olen täältä saanut. Myös poskipusut tervehtiessä ovat osoittautuneet ihan hauskoiksi, suosittelen kokeilemaan! Myös se, että ihmiset halailee paljon enemmän ja ovat läheisiä toisilleen on mukavaa. Suomessa koin ainakin henkilökohtaisesti olevani hieman läheisyyskammoinen, mutta täällä se on todellakin muuttunut. Paras tunne on, kun ihastus tervehtii poskipusuilla, vaikka se ei tarkottaisikaan mitään.
Ensimmäisen koulun luokkani oli aivan ihana. Kun tulin kouluun ja he huomasivat, että olin välillä surullinen he olivat aina lohduttamassa. Ja paras tunne oli kerran, kun vieressäni istuva poika yritti huonolla englannilla sanoa minulle, että ”me ollemme täällä sinua varten, jos olet surullinen tai haluat puhua niin aina voit kertoa”. Ja tämän jälkeen koko luokka myöntäili hänen kommenttiaan ja siinä hetkessä tietynlainen paino putosi minun rinnaltani. Hyvä etten taas pillittänyt, koska olihan se aika koskettavaa. Jouduin kuitenkin perheen vaihdon takia myös vaihtamaan kouluani ja se on ollut oikeasti ehkä se raskain hetki matkallani. Muistan sen päivän kuin eilisen. En saanut melkein millään sanottua siitä, että se päivä oli viimeinen koulupäiväni heidän kanssaan ja, kun menin luokan eteen purskahdin suoraan kyyneliin ja kaikki katsoivat minua. He olivat myös todella surullisia ja eivät olisi halunneet minun lähtevän.
Ennen vaihtoon lähtöä ei kannata olla isoja odotuksia tai parempi on, jos ei olisi mitään odotuksia. Älä odota edes, että perheessä syödään aamupalaa tai, että talossa on netti. Pienet odotukset > pieni pettymys, suuret odotukset > suuri pettymys.
Jos lähdet vaihtoon tai ihan muutenkin ulkomaille, vaikka vain perheen kanssa lomamatkalle muista, että olet aina edustamassa koko maatasi et vain itseäsi. Sinä olet se, joka luot tietynlaisen kuvan koko maasta muille ja suomalaisista ja se on isompi vastuu kuin ajatteletkaan. On myös tärkeää olla helposti lähestyttävä ja ystävällinen. Jos ihmiset osoittavat kiinnostusta maatasi kohtaan, kerro heille kulttuurista ja kotimaastasi.
Jos lähtee vaihtoon, tulee varmasti kohtaamaan haastavia ja vakeita hetkiä. Haluan muistuttaa, että se mikä ei tapa se vahvistaa ja samalla oppii itsestään sekä muista. Melkeinpä voisi sanoa, että jos selviää vaihdosta, selviää mistä vain.
Älä vertaa omaa vaihtovuottasi muiden vaihtokokemuksiin, koska kukaan ei koskaan varsinkaan sosiaalisessa mediassa kerro koko totuutta.
Älä murehdi ja huolehdi liikaa, asiat kyllä päättyvät lopulta hyvin. Ja loppujen lopuksi oli matkasi millainen tahansa, tulipahan se ainakin tehtyä ja olet uusia kokemuksia rikkaampi.
Naura, itke, laula, tanssi, syö uusia ruokia ja toista uudelleen sama.
Jos sinua mietityttää vaihtoon lähtö niin kysele entisiltä vaihtareilta, kuten minulta, vinkkejä ja millainen heidän matkansa oli!
Teksti ja kuvat: Mimmi Laakso
Sibelius-lukion blogi 