Maanantaiaamun kahvi herätti perhoset vatsassani. Tiesin kyllä jo ykkösellä, että tanssijat lähtevät abivuonnaan Tukholmaan tapaamaan Södra Latins gymnasiumin tanssilinjalaisia, mutta kun yhtäkkiä vuorossa olikin meidän luokkamme, havahduin kunnolla viimeiseen vuoteen. Aika oli vain suhahtanut ohi, ja tämä matka, joka koko lukion ajan oli tuntunut kaukaiselta, olikin yhtäkkiä käsillä. Lentokentälle suunnatessani en tiennyt, mitä ajatella tai mitä odottaa. Vedin pientä matkalaukkua perässäni terminaaliin hieman hermostuneena, mutta kun tapasin luokkalaiseni sekä mukaan lähtevät musiikkilinjalaiset, tuttujen kasvojen hymyt tarttuivat minuunkin.
Matka sujui pienestä matkapahoinvoinnista huolimatta mainiosti, ja pian kolkuttelimmekin jo kauniin koulurakennuksen ovia. Ruotsalaiset abit ottivat meidät iloisesti vastaan, ja heti lounaan jälkeen he esittelivät meille syksyn kaunistamaa Tukholmaa. Kaupunkikierroksen ja kahvittelun jälkeen palasimme koululle. Leikimme hauskoja tutustumisleikkejä, ja vaikka niiden jälkeen väsymys alkoi painaa, jaksoimme vielä nauttia meille järjestetystä illallisesta ja muusikoiden taidokkaista jameista.
Majoituimme ruotsalaisten opiskelijoiden luona, joten päivän päätteeksi lähdimme kaikki eri suuntiin. Minua jännitti kovasti, koska majoituin yksin, mutta perhe osoittautui niin mukavaksi, että huoleni haihtuivat jo ovella. Sinä iltana syvennyimme pitkään keskusteluun, jonka aikana vertailimme Sibelius-lukiota ja Södra Latins gymnasiumia sekä Suomen ja Ruotsin tanssikulttuureja, ja vatsassani koko päivän pyrähdelleet perhoset rauhoittuivat viimein kokonaan.
Tiistaina pääsimme tanssimaan ensimmäisen vuositason kanssa. Pienessä tilassa nykytanssitunti vietettiin vauhdilla ja vaaratilanteita vältellen. Aivan mahtava aamunavaus! Tunnin jälkeen meillä oli paljon omaa aikaa, jonka itse vietin tapaamalla pienellä porukalla vanhaa ystävää, jonka leveä hymy lämmitti ihanasti lokakuun koleudessa.
Iltapäivällä aloimme rakentaa pieniä esityksiä. Meidät oli edellisenä iltana jaettu neljään ryhmään, joista kullekin oli sitten annettu värillinen paperi. Meidän ryhmämme väri oli keltainen, muut olivat vihreä, sininen ja punainen. Tehtävänä oli kuvitella, että paperi on ovi, ja pohtia sitten, mitä sen takana voisi olla. Ryhmämme kysymys siis kuului: “What’s behind the yellow door?” Ajattelimme esimerkiksi iloa, hermostuneisuutta, aurinkoa, kesää ja energiaa, ja näiden pohjalta ryhdyimme rakentamaan esitystämme. Jokainen ryhmä teki yhteistyötä myös parin muusikon kanssa. Sibisläiselle tanssijoiden ja muusikoiden yhteistyö ei toki ole uusi juttu, mutta yhtä mielenkiintoista se aina on!
Illalla sitten hetken harhailun ja Tukholman valojen ihastelun jälkeen löysimme tiemme tunnelmalliseen pieneen ravintolaan, jossa istuskelimme myöhään. Ruoka oli hyvää, mutta toisen pitkän päivän jälkeen iski jo pieni uupumus.
Keskiviikkoaamuna oli vuorossa nykytanssia abien kanssa. Tilan puute ja potkut päähän aiheuttivat hieman turhautumista, mutta lounaan jälkeen sekin oli jo unohdettu. Iltapäivällä työstimme väriteoksemme kuntoon ja harjoittelimme muusikoiden kanssa improvisointia. Lähdimme koululta yhdessä syömään ja siitä sitten Kungliga Svenska Balettskolaniin, jonka lavaa ystäväkoulumme sinä iltana lainasi. Tanssilinjalaisilla oli Open Stage -tyylinen näytös, jossa saimme nähdä kaikkien eri vuositasojen tanssiteoksia. Tupa oli täynnä heidän vanhempiaan ja ystäviään, ja ilmapiiri oli ihanan rento ja kannustava.
Kun tuli meidän vuoromme esiintyä, etsiskelin itsestäni sitä keltaista ovea, jonka taakse olimme ryhmämme kanssa kurkistaneet. Hermostuneisuus löytyi heti, ja lopulta ilokin ilmestyi ja rentoutti hartiani. Lyhyestä harjoitusajata huolimatta kaikkien pienet väriteokset olivat hienoja! Illan päätteeksi improvisoimme vielä kaikki yhdessä – meidän luokkamme, ruotsalaiset ikätoverimme ja kaikki Sibiksen muusikot. Harjoituksissa tämä improilu oli ollut hieman kankeaa, mutta lavalla löysimme jotain yhteistä. Huusimme, vilkutimme, heiluimme, pompimme ja otimme kontaktia toisiimme sillä sanattomalla tanssin ja musiikin kielellä, joka meille kaikille on tuttu.
Viimeisenä aamuna pakkasimme tavaramme ja palasimme koululle vielä viimeiselle tanssitunnille. Baletti oli leppoisaa, ja siihen oli hyvä lopettaa vierailu Södra Latins gymnasiumissa. Hyvästelimme ruotsalaiset ja lähdimme tavaroinemme kotiin päin. Vaikka välillä pitkien päivien jälkeen kaipasi jo omaan sänkyyn nukkumaan, lähdön hetki tuntui kumman haikealta. Olisimme hyvinkin voineet viettää Tukholmassa vielä päivän tai pari. Onneksi kuitenkin uudet ruotsalaistuttavamme tulevat jo marraskuussa vastavierailulle Helsinkiin!
Kotimatkan tunnelma oli väsynyt, mutta mukava. Ennen lentokoneeseen pääsyä istuskelimme isona ryhmänä portin läheisyydessä ja juttelimme kaikenlaista. Katselin luokkatovereitani, joiden kanssa olen saanut viettää kaksi liian lyhyttä vuotta, kasvaa, nauraa, itkeä ja tanssia, ja tunsin kiitollisuutta heitä kohtaan. Tämä reissu oli aikamoinen vuoristorata, mutta lopulta mieleeni jää siitä vain parhaat palat. Sain jälleen muistutuksen siitä, että abivuoden stressisumussakin keltainen ovi aukeaa välillä, ja sen takaa paistaa aurinko. Kiitos tästä! Tack så mycket!
Teksti: Heta Hurme
Kuvat: Johanna Kajanus, Marika Lehvilä ja Aliina Härmä
Sibelius-lukion blogi 