Hei sibisläinen, valitse musiikkiteknologiaa!

Lue Veera Huppusen juttu siitä, miksi kannattaa opiskella mutea!

Kaksi vuotta sitten Sibiksen avoimissa ovissa kysyin silloiselta abiturientilta mitkä hänen mielestään ovat koulumme parhaat musakurssit. Mute-, eli siis musiikkiteknologian kurssit, abi vastasi minulle. Niillä on ollut tosi hauskaa. Ota ne, hän jatkoi. Minä naurahdin ja nyökkäsin ja myöhemmin keväällä rustasin kurssivalintoihini molemmat mutet.

Ennen kursseja tietotaitoni musiikkiteknologiasta lähenteli nollaa. En oikeastaan tiennyt mitä musiikkiteknologia konkreettisesti tarkoitti, ja juuri se minusta olikin kiehtovaa. Sain todella oppia asioita, joista minulla ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä. Luotin siihen, että avoimissa ovissa tapaamani abiturientti ei ollut valehdellut sanoessaan kurssien olevan hyödyllisiä ja mielenkiintoisia.

Ykköskurssilla Reijo Aittakumpu takoi päähäni äänentoiston perusteet loruina, joten kakkoskurssin alussa osaamiseni oli tasoa mikki, mikseri, vahvistin, kaiutin – muista mute ja mix. Lisäksi tiesin, että ääni on aalto, ja että XLR-piuhassa uros syöttää ja naaras vastaanottaa. Minulla ei silti ollut mitään hajua moniraitaäänityksestä tai studiotyöskentelystä, joita musiikkiteknologian kakkoskurssi käsittelee.

Se ei kuitenkaan haitannut oppimistani, vaikka minua kyllä alussa hieman hävetti, kun kurssia opettava Ville Kyttälä tiedusteli, minkälaisista lähtökohdista kukin kurssille oli saapunut. Moi vaan oon Veera ja tulin tänne koska yks abi sano joskus et täällä on tosi kivaa. Olin kuitenkin valtavan kiinnostunut aiheesta ja uskoin nappaavani nopeasti kiinni äänityksen perusteista. Ja niin kävikin.

Veera ja Pirita.jpg
Veera Huppunen ja Pirita Pättikangas onnellisissa tunnelmissa MuTe2-kurssin lopputyön esittelyn jälkeen. Taustalla itse lopputyö Logic Pro X -ohjelmassa sekä palautesessioon yllätysvieraaksi saatu Mikko Gordon, joka on toiminut mm. Radiohead-yhtyeen Thom Yorken miksaajana Englannissa. Mikko antoi Veeralle ja Piritalle hyvää palautetta sekä tuotanto-, äänitys- että miksaustyöstä.

Mute 2 -kurssilla perehdytään tietokoneen ja musiikkiohjelmiston käyttöön äänitystyössä, opetellaan sijoittamaan mikrofonit oikein ja tutustutaan äänen editoimisen ja miksaamisen saloihin. Usein kipitimme portaat ja alas ja katosimme Tarkkaamoon näpräämään tietokonetta ja virittelemään piuhoja ja mikrofoneja.

Tunnit olivat rentoja ja tehokkaita, opin joka kerta jotakin uutta. Kaikki saivat tehdä. Epäilemättä myös he, jotka tiesivät äänittämisestä ja efekteistä jo valmiiksi paljon, hyötyivät oppitunneista. Välillä upposimme melko syvällekin aiheeseen ja eräs maanantai-iltapäivä kävimme studiovierailulla Kalasatamassa Sonic Pump -studiolla. Se oli upea vierailu, sanokaa minun sanoneen.

Ja tietysti kurssiin kuuluu myös lopputyö. Tein lopputyön parin kanssa. Oli tuplasti viihdyttävämpää työskennellä tarkkaamossa kahdestaan kuin yksin ja lisäksi opimme toisiltamme paljon. Jos toinen oli unohtanut jotakin, toinen usein muisti sen. Käytimme työhön kolme sessiota, joista ensimmäinen epäonnistui täysin. Sessio päättyi kyllästyneeseen ja epäuskoiseen naururemakkaan studion lattialle, kun viiden tunnin työ ei ollut tuottanut minkäänlaista tulosta.

Lopputyöstä opin kuitenkin kaikista eniten. Varsinkin ensimmäisessä sessiossa sähläsimme ohjelmiston kanssa niin vietävästi, että tulimme käyneeksi läpi monet jo opitut kikat ja vielä sellaisiakin, joita ei kurssin aikana ollut käyty. Eikä lopputyöstä tullut ihan kamala. Oikeastaan äänittämämme kappale kuulosti yllättävän paljon musiikilta!

Musiikkiteknologiaan liitetään toisinaan karkeita ennakkokäsityksiä. Oletetaan, että musiikkiteknologia on haastava asia, jota minä en kuitenkaan ikinä tule oppimaan. Että se on hieman mystistä, ja vain niiden todella osaavien musiikkiheppujen juttu.

En kuitenkaan usko musiikkiteknologian mystiikkaan. Opittavaa on toki paljon, ja vaatii paljon aivotyötä ymmärtää, miten ääni oikeastaan käyttäytyy. Mute ei kuitenkaan ole mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Olen itse selviytynyt kahdesta musiikkiteknologian kurssista ilman pitkittynyttä itkupotkuepätoivoa. Ja todella hyödyn taidoista, joita olen kursseilla oppinut. Nyt voin itse mennä sähläämään ääniä koneeseen ja kaiuttaa ne vaikka minkälaiseksi sekamelskaksi.

Eikä abiturientti valehdellut. Näin kahden kurssin jälkeen voin todeta, että todellakin, on ollut hauskaa. Ota ne mute-kurssit. Sinäkin.

Teksti: Veera Huppunen
Kuva: Ville Kyttälä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s