Matkareportaasi Italiasta: ”Matka oli onnistunut sekä kaikin puolin hyvä ja avartava kokemus”

Sibelius-lukio matkusti joulukuussa Italiaan. Matkustimme viikoksi Cremaan. Crema on pieni kaupunki Pohjois-Italiassa, Lombardian maakunnassa. Matkanjohtajana toimi opettaja Marjo Mela ja matkalle lähtivät mukaan myös opettajat Anne Hällfors sekä Päivi Nummela.

Asuimme viikon isäntäperheissä. Perheissä saimme tutustua italialaiseen elämäntapaan. Isäntäperheiden vaihto-oppilaat olivat vastavuoroisesti Suomessa viime keväänä. Päivät kuluivat erilaisia retkiä tehdessä, mutta iltaisin meille jäi aikaa kaupungilla hengailuun vaihto-oppilaidemme kanssa.

screenshot 2019-01-07 12.15.29

Saavuimme Italiaan maanantaina aamupäivällä. Ensimmäisenä päivänä vierailimme koulussa. Vaihto-oppilaamme olivat järjestäneet meille pienen tervetuliaistapahtuman, jossa italialaiset näyttivät meille kuvia heidän kaupungistaan ja opettivat meille muutaman sanan italian kieltä. Sen jälkeen lähdimme kaupunkikierrokselle. Tutustuimme kauniiseen, täynnä värikkäitä pieniä kivitaloja olevaan Creman kaupunkiin. Kaupungissa on paljon pieniä tunnelmallisia sivukatuja ja sen läpi menee keskuskatu. Keskellä kaupunkia on jouluvaloin koristeltu aukio ja Creman katedraali.

screenshot 2019-01-07 12.15.37

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä lähdimme aamulla kohti Venetsiaa. Matkustimme saarelle lautalla. Venetsiassa vietimme koko päivän katsellen klassisen kauniita taloja ja kanaaleja. Istuimme venetsialaisen kahvilan terassilla cappuccinojen kanssa nauttien kauniin aurinkoisesta päivästä. Pyhän Markuksen aukiolla ihastelimme upeita palatseja ja kanaaleissa ohi lipuvia gondoleja.

screenshot 2019-01-07 12.15.47

Keskiviikkona matkustimme noin 40 kilometrin päässä Cremasta sijaitsevaan kaupunkiin, Cremonaan. Cremonassa vierailimme ensin viulumuseossa ja lopuksi pääsimme tutustumaan viuluntekijän pajaan. Viuluntekijän pajassa pari opiskelijaa pääsi soittamaan juuri rakennettua viulua.

screenshot 2019-01-07 12.16.03

screenshot 2019-01-07 12.16.12

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti Pohjois-Italiassa sijaitsevaa sateisen sumuista Comojärveä. Comojärveltä matkustimme bussilla Sveitsin puolelle, Luganoon. Luganossa vietimme useita tunteja kierrellen ja katsellen kaunista vuorten sylissä olevaa kaupunkia.

screenshot 2019-01-07 12.16.21

Perjantaina matkustimme päiväksi Milanoon. Vierailimme esteettisessä, korinttilaistyylisten pylväiden koristamassa La Scalan taidemuseossa. Erityisesti mieleeni jäi valtava punaisen ja kultaisen sävyillä koristeltu La Scalan teatterisali, joka on varmasti ainakin kaksi kertaa suurempi kuin Helsingin Kansallisteatterin suuri näyttämö. Viimeisen päivän vietimme yhdessä vaihto-oppilasperheidemme kanssa. Kiertelimme viimeistä kertaa ympäri Cremaa. Sunnuntaina lähdimme aikaisin aamulla haikeuden sekaisten tunteiden saattelemana takaisin kohti Suomea.

screenshot 2019-01-07 12.16.30

Matkamme Italiaan oli onnistunut sekä kaikin puolin hyvä ja avartava kokemus. Saimme tutustua vaihtariemme lisäksi muihin ystävyyskoulumme oppilaisiin, uusiin kaupunkeihin ja italialaiseen kulttuuriin. Pääsimme näkemään Pohjois-Italiaa monipuolisesti. Matka oli täynnä uusia nähtävyyksiä ja ennen kaikkea uusia ystäviä ja yhdessäoloa.

Teksti ja kuvat: Senja Suvikorpi    

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s