Opettajan näkökulmasta yksi uuden lukukauden toistuvista aloitusperinteistä on Stadin soudut. Tähän Helsingin kaupungin työntekijöiden tapahtumaan opettajat ovat osallistuneet jo useita vuosia.

Kirkkoveneitä soudetaan hikipäässä. Yhtä venettä soutaa 14 soutajaa. Ohjeita ja tahtia huutelee perämies. Tärkeintä ei ole yksilösuoritukset vaan yhteinen sävel. Ilma oli aurinkoinen. Maisemien kauneutta ei kuitenkaan veneessä kannata jäädä ihastelemaan, sillä jos rytmissä sekoaa, sotkee helposti myös muiden soudun.

Viime vuonna kouluamme edustava joukkue voitti hopeaa. Tänä vuonna sijoitus pysyi samana, mutta tunnetila ei ollut yhtä voitokas ja ylpeä. Meillä olisi ollut mahdollisuudet voittoon. Koulumme soutujoukkueen, digisukeltajien, soutu sotkeentui samassa lähdössä lähteneiden soutajien hurjaan kiilaamiseen. Perämiehen mukaan menetimme juurikin sen 15 sekuntia, jonka olisimme voittoon tarvinneet. Voihan tietenkin olla, että muutkin suotujoukkueet saattoivat kohdata samankaltaisia vastoin käymisiä. Joka tapauksessa seuraavana vuonna voitontahto on entistäkin kovempi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Sibelius-lukion opettajat soutivat jälleen hopealle!”