Tällä viikolla ylioppilaaksi valmistuva Maija Viipuri kirjoittaa kokemuksistaan Sibelius-lukion tanssilinjalla opiskelusta.
Tämä matka on muuttanut, kasvattanut, tuonut ystäviä ja mietityttänyt. Se on saanut minut kyseenalaistamaan itseni ja välillä kaikkea ympärilläni. Tämän matkan ansiosta tunnen itseni paremmin kuin ennen ja olen valmis heittäytymään. Tätä matkaa en unohda. Matkaani Sibelius-lukion tanssilinjalla.
Kolme vuotta tulee kohta täyteen, ja 13A-ryhmän oppilaat lähtevät jokainen omaan suuntaansa. Jotkut tähtäävät tanssivaan ammattiin, toiset taas haluavat jotain täysin muuta. Kaksi ensimmäistä lukuvuotta opiskelimme tanssia tiiviisti yhdessä sekä tanssisalissa treenitunneilla että luokkahuoneessa pohtimassa tanssia minussa ja osana yhteiskuntaa. Saimme tehdä paljon projekteja yhdessä ja keskustella fiiliksistä. Sitä tarvitsi, ja sen avulla pääsimme tutustumaan itseemme ja toisiimme paremmin.
Abivuosi oli kuitenkin erilainen. Enää ei yhteisprojekteja oikeastaan ollut, vaan syksy kului tanssidiplomien kanssa touhutessa. Oli aika panna käytäntöön ne pohdinnat ja opit, joita oltiin yhdessä saatu kaksi ensimmäistä vuotta koota. Diplomeihin kasautui paineita ja odotuksia. Luulen, että kaikki kokivat olevansa välillä jumissa ja valmiina heittämään koko projektin roskakoriin. Lähes jokainen diplomia suunnitellut abi sai kuitenkin kirjoitettua pohdiskelevan tutkielmansa valmiiksi ja luotua oman koreografiansa. Ja jokaisessa valmiissa teoksessa näkyi tekijän käsiala – olimme löytäneet jo jotain omaa!
Minulle tanssilinjalla opiskelun loppuhuipennus oli kuitenkin ylioppilaskokeiden jälkeen pidetty, viimeinen prokkiskurssi. Leenan ohjaamalla kurssilla työskentely oli intensiivistä ja erittäin antoisaa. Loimme tanssiluokkaan puolen tunnin teoksen, jossa pohdimme tämän hetken mielessä pyöriviä asioita; mitä meistä tulee isona ja mihin päädymme. Työskentelystä aisti, miten me tanssijat oltiin luotu yhteinen pohja näinä lukion vuosina ja miten meidän oli turvallista heittäytyä yhdessä. Luotimme toisiimme. Viimeisissä esityksissä kätemme vahingossa sujahtivat kiinni toisiinsa ja kyyneleet tulivat. Tunsimme kiitollisuutta, että olemme saaneet yhdessä tämän matkan kulkea.
Maija Viipuri
Teksti on julkaistu myös Sibelius-lukion vuosikertomuksessa 2015–2016.
Sibelius-lukion blogi 