Aino Poroila muistelee huhtikuun alussa pidettyä Duets-konserttia.
Aloitin laulutunnit ensimmäistä kertaa elämässäni Tuulan opetuksessa viime syksynä. Olen aina ollut pääsääntöisesti saksofonisti enkä laulaja, vaikka nautin myös laulamisesta suuresti. Oli siis todella mahtavaa, että pääsin kuitenkin mukaan kakkosten lauluproduktioon, jonka teemana tänä vuonna olivat duetot.
Konsertin suunnittelu alkoi parien ja biisien valinnalla. Lyöttäydyin yhteen ystäväni Carolinan kanssa, koska meillä on melko samanlainen musiikkimaku. Päätimme esittää First Aid Kit -duon kappaleen To A Poet, jossa oli jo valmiiksi paljon stemmalaulua sekä meille sopivat äänialat. Koska olemme kummatkin pääasiallisesti soittajia, tuntui jännittävältä päästä esiintymään pelkästään laulamalla.
Kappaleita treenattiin ahkerasti, bändi keskenään ja laulajat keskenään. Aikataulu oli hyvin tiukka, ja välillä mietin, tuleeko koko konsertista yhtään mitään. Ensimmäisissä yhteistreeneissä bändin kanssa yllätyin kuitenkin positiivisesti, miten hyvin kasassa ainakin meidän biisimme oli. Sibiksessä on minusta mahtavaa nimenomaan se, miten kaikki pystyvät toimimaan ammattimaisesti ja tehokkaasti kiireessä ja paineen alla.
Aivan loppumetreillä harjoittelimme myös kaikkien laulajien kesken Ain’t No Mountain High Enough -yhteisbiisiä. Rakenteen ja stemmojen sekä sanojen ulkoa opetteleminen oli hektisen aikataulun keskellä haasteellista, ja vielä kenraaliharjoituksissakin mikit olivat väärissä paikoissa ja sanat monilla hukassa. Toisaalta tuon hieman pieleen menneen harjoituksen jälkeen jokainen varmaankin treenasi entistä ahkerammin, koska lopputulos oli todella hyvä!
Kun esityspäivä lopulta koitti, oli jännitys suuri. Oli mahtavaa päästä vihdoin kuulemaan toisten esityksiä, jotka olivat kaikki esittäjiensä näköisiä ja persoonallisia sekä taidokkaita. Hienoa ammattitaitoa osoittivat esimerkiksi Janna, joka päivän varoitusajalla tuli tuuraamaan sairastunutta laulajaa, sekä Maria, joka parinsa puuttuessa esitti huikean ranskankielisen kappaleen yksin. Bändi kuulosti jokaisessa biisissä todella hyvältä – ja tietenkin myös laulajat.
Kaiken tämän loistavuuden keskellä meitä alkoi jännittää: miten voisimme esiintyä näin hyvien laulajien keskellä, tykkäisiköhän yleisö? Huoli osoittautui turhaksi, koska Sibiksen yhteishenki ja kannustus ovat aivan omaa luokkaansa. Jokainen esiintyjä sai yleisöltä raikuvat aplodit, ja laulajat kehuivat ja kannustivat toisiaan väliajalla sekä esityksen jälkeen. Koko konsertin ajan minulla oli turvallinen, lämmin ja tervetullut olo.
Duets-konsertti oli ehdottomasti kokemus, joka vahvisti varmuuttani esiintyjänä ja laulajana. Vaikka välillä kiireiden takia epätoivo alkoi iskeä ja teki mieli jättää koko homma kesken, olen todella iloinen, että lopulta kaikki onnistui. Uskon, että niin esiintyjillä kuin yleisölläkin oli hauskaa, kun lauloimme konsertin lopussa kaikki yhdessä Ain’t No Mountain High Enoughin legendaarista kertosäettä.
Teksti: Aino Poroila
Teksti on julkaistu myös Sibelius-lukion vuosikertomuksessa 2015–2016.
Sibelius-lukion blogi 