Viulukilpailuvoittoja Sibelius-lukioon!

Sibelius-lukion opiskelija Otto Antikainen voitti Jyväskylässä 5.–9.3. järjestetyn Juhani Heinonen -viulukilpailun. Kilpailussa kolmanneksi tuli niin ikään sibeliuslukiolainen Emma Mali. Voitosta uutisoi Keskisuomalainen.

otto artikkeli

Viulukilpailun finaalista kirjoitetussa arviossa Oton soittoa kuvaillaan seuraavasti:

– – soitossa oli rohkeutta ja äänenlaatu kirkas. Sibeliuksen viulukonserton teknisesti erittäin vaativan kadenssin tulkinnassa oli todellista varmuutta, vaikka kaikki ei aina osunutkaan paikoilleen. Alkupuolta vaivasi nuorille soittajille tyypillinen ylävireisyys, mutta kehittynyt musiikillinen ymmärrys ja ikään nähden vaativa konserttovalinta vakuutti.

Emman soitosta kriitikko Elina Salin puolestaan toteaa:

Tšaikovskin viulukonserton ensimmäisen osa oli kappalevalinnoista pisin. 19-vuotias Emma Mali vei musiikin tarinaa topakasti eteenpäin, vaikka väsymys alkoikin ennen loppua kuulua. Haastava kappale onkin solistille kommervenkkejä täynnä. Soitto oli kuitenkin laadukasta, virtuoosisesti taitavaa ja kadenssi pursusi luonnetta.

Kilpailun loppuunmyyty finaali käytiin Keskisuomalaisen mukaan keskiviikkona 9.2. Jyväskylän teatteritalolla Erkki Lasonpalon johtaman Jyväskylä Sinfonian säestyksellä.

Onnea Otolle ja Emmalle huikeasta suorituksesta!

Kuva: Kuvakaappaus Jyväskylän musiikkikilpailujen verkkosivuilta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s