Pingisturnauksen finaali

Perjantaina 18.12. joulujuhlan jälkeen pelattiin upean avoimen pingisturnauksen finaali koulun salissa. Uskomattomassa finaalissa kohtasivat brutaaleista karsinnoista selvinneet Paavo Korhonen ja Eemeli Helo. Lue Otso Koiso-Kanttilan reportaasi jännitysnäytelmästä.

Joulupotpurikiertueelta mukaan tarttunut pienikokoinen pingispöytä on saanut Sibelius-lukion opiskelijat pingishurmoksen valtaan. ”Se alkoi siitä että pelasin yhden matsin. Kello neljä huomasin että olin unohtanut mennä kaikille tunneilleni”, kertoo nimettömänä pysyttelevä abiturientti.

Pingissaula
Luovia pingisratkaisuja Sinisessä aulassa. Kuva: Silvia Hosseini.

Yleistä pingisriippuvuutta lievittämään päätettiin järjestää kaikille koulun oppilaille avoin pingisturnaus. Lähes kaksi viikkoa kestäneen turnauksen aikana pelattiin kymmeniä turnausotteluita ja satoja harjoitusotteluita. Ei ollut siis mikään ihme, että turnauksen finaalia seurasi lähes sata silmäparia, valokuvaaja, DJ, valomies, molempien finaalistien henkilökohtaiset valmentajat sekä selostaja.

Ping1
Finalistit Eemeli Helo ja Paavo Korhonen. Ossi Björn tuomaroi. Kuva: Otso Koiso-Kanttila

1. erä

Ensimmäisen erän draaman kaari oli suorastaan elokuvamaisen sykähdyttävä, kun Paavo Korhonen siirtyi heti aluksi 5–1 johtoon. Paavon ilmiömäiset otteet ja järkähtämätön itseluottamus toivat hänelle vain muutaman minuutin jälkeen 10–7 johtoaseman ja peräti kolme eräpalloa.

Ping2
Paavo Korhonen. Kuva: Otso Koiso-Kanttila.

Lähes varman erävoiton tuudittelemana Paavon ote kuitenkin lipsui, ja Eemeli Helo hyödynsi tilaisuutensa. Hän voitti ilmiömäisellä taituruudellaan neljä peräkkäistä palloa ja oli nyt itse erävoiton partaalla. Häkeltynyt Paavo sortui tupla-aloitusvirheeseen ja hävisi erän karvaasti.

Pingishali
Eemeli Helon fanijoukot. Kuva: Silvia Hosseini.

2.erä

Toiseen erään lähdettäessä Paavon peli oli sekaisin. Eemeli ottikin helpon 5–0 johtoaseman ja uhkasi lopettaa ottelun lyhyeen. Lyhyen aikalisän jälkeen Paavon otteet kuitenkin paranivat, ja hän onnistui sieventelemään lukemia. Lopputulos oli kuitenkin selvä: Eemeli Helo oli voittanut. Paavo ei kyennyt palautumaan ensimmäisen erän nöyryyttävästä tappiosta ja joutui taipumaan Eemelin rystylyöntien alla. Mestaria juhlittiin asiaankuuluvin menoin.

Ping3
Pingisvoittaja Eemeli Helon palvontaa. Kuva: Otso Koiso-Kanttila

Finaalin päättyminen ei suinkaan tarkoita pingismanian loppua. Ensi vuoden puolella on luvassa useita turnauksia, muun muassa nelinpeliturnaus sekä useita muita avoimia turnauksia.

Teksti: Otso Koiso-Kanttila

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s