Maraton-kuvia

Maraton-konsertti, Sibelius-lukion jokavuotinen suurtapahtuma, järjestettiin taas perjantaina 6.11. Maratonissa kuultiin musiikkia ja nähtiin tanssia peräti viiden tunnin ajan eri puolilla koulua. Eri genret olivat monipuolisesti edustettuna – esityksiä oli taidemusiikista jazziin ja popista kuorolauluun. Lisäksi koululla oli mahdollista tutustua sibisläisten kuvataideteoksiin. Katso kuvat illan tunnelmista!

Maratonin suurimmat teokset nähtiin luonnollisesti juhlasalissa, jonka lavalla saattoi kuorojen ja sinfoniaorkesterin esiintyessä olla yhtä paljon porukkaa kuin runsaslukuisessa yleisössä.

Orkesteri:kuoro Orkesteri:kuoro2

Koulun ruokalaan perustetun Talvipuutarhan tunnelma oli juhlasalia intiimimpi. Talvipuutarhassa kuultiin muun muassa folk rock ja singer–songwriter -tyyppistä musiikkia sekä jazzia.

Talvipuutarha Talvipuutarha2 Talvipuutarha3

Myös juhlasalissa nähtiin pienimuotoisempia esityksiä, kun vuorossa olivat lauluyhtyeet.

Maraton Gugu

Maraton laulu

Juhlasalissa nähtiin musiikkiesitysten lisäksi tanssia. Leena Nordbergin luotsaamassa ykkösvuositason teoksessa pääosassa olivat tanssijoiden lisäksi erilaiset jalkineet.

Ykköset4 Ykköset5 Ykköstentanssi1 Ykköstentanssi2 Ykköstentanssi3

Ykköstentanssi4

Johanna Kajanuksen koreografiassa Hatutus puolestaan leikiteltiin päähineillä.

Hatutus1

Abiturienttien huikeassa esityksessä siirryttiin lennossa hautajaistunnelmista räjähtävään cancan-ilakointiin.

Cancan

Cancan3

Varsinainen tanssimaraton järjestettiin tanssiluokassa, jossa nähtiin kaikenlaisia tanssiteoksia: humoristisia, koskettavia, arvoituksellisia…

Maraton tanssiluokka Maraton tanssiluokka2 Maraton tanssiluokka3

Tanssia koettiin myös perinteisessä luokkahuoneympäristössä.

Matikka1 Matikka2

Naulakkokin kelpasi lavaksi kakkosvuositason improvisoidussa esityksessä!

Naulakko

Sibelius-lukion uusrenessanssipalatsi näytti jylhältä ja kutsuvalta marraskuun yössä. Tervetuloa Maratoniin taas ensi vuonna!

Sibis

Mustavalkokuvat: Harri Salonen

Värikuvat: Silvia Hosseini ja Leena Nordberg

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Maraton-kuvia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s