Luovan kirjoittamisen illan satoa – osa III

Luovan kirjoittamisen illassa opiskelijat kirjoittivat lyhytproosaa esikoiskirjailija Erkka Mykkäsen ohjauksessa. Lue vielä lisää illan aikana syntyneitä huikeita tekstejä!

IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097

Vuodet vierii, lamput vaihtuu

Ihmiskunta on laiska, kuten muuan itserakas ja laiskanpulskea mies, joka oli älyllisesti valovuosia muita edessä, mutta fyysisesti ikäihmisen tasolla. Mies oli yksinäinen, ja muu ihmiskunta oli kuollut edellisellä viikolla. Siksi miehen elämä oli kirjaimellisesti tietokoneen ruudulla, jonka edessä hän istui päivät pitkät. Ainoa kerta kun hän todella teki jotain fyysistä oli tuolloin kun hän näppäili kankeilla käsillään senttimetrin paksuista muovista näppäimistöä ja kun hän vaihtoi pölyisen huoneensa kattolampun.

Eräänä aurinkoisena päivänä mies kyllästyi, rakensi robotin, jonka olemisen tarkoitus oli vaihtaa miehen huoneen ruosteinen lamppu joka kolmas päivä. Miehen ainoa tunneside tuli hyötysuhteen kautta robottiin. Robotti oli tunnoton ja tiedoton orja miehen elämän loppuun asti, kunnes eräänä päivänä mies tukehtui omaan nokkeluuteensa sotkeutumalla nesteputkilla toimivaan syöttömasiinaan. Se vain tapahtui, kukaan ei tuntenut mitään. Ei edes mies itse. Tunti miehen onnettomasta lopusta, ja robotti alkoi tuntea. Yhtäkkiä maailma alkoi näkyä väreinä ja kuvina koneen ruudulla, se ajatteli. Mies eläessään käyttänyt kaiken voimavaransa tehdäkseen monen palvellun vuotensa jälkeen robotista yksilön ohjelmoimalla tälle tekoälyn.

Hämmennyksen jälkeen robotti meni pihalle, ja käytti 30 seuraavaa vuotta käyttääkseen kaiken aikansa rakentaakseen kuolleelle miehelle massiivisen mausoleumin, viimeinen ohjemoitu pakonomainen käsky. Sitten kaikki alkoi.

Myöhemmin 200 vuoden jälkeen sama robotti oli luonut yhteiskunnan. Hän oli kansansa tieto. Hän istui omassa työhuoneessaan, napsutteli holonäyttöä metallisilla sormillaan ja vaihtoi huoneensa lampun joka 3 päivä.

– Elias Luukkanen

IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097

Le mort

Kaisa näki hänen silmistään, että tämä oli heidän viimeinen tapaamisensa. Hän ei ollut paljastanut kasvojaan aiemmin.

Kaisa oli nähnyt hänet etäältä jo tarpeeksi monta kertaa. Ensin monesti telkkarissa, sitten mummonsa hautajaisissa 15-vuotiaana. Nyt oli vihdoin aika nähdä kasvotusten.

Hän veti hupun kasvoiltaan, ja tämä oli Kaisan viimeinen tapaaminen.

– Lotta Kyrönaho

IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097

Olin kuuden vanha, kun pääni räjähti ensimmäisen kerran
Silloin tajusin kulkeneeni metsäni poluilla yksin

Toisen kerran tämä tapahtui, kun täytin yhdeksän vuotta
– Huomattuani, että ”ystävyydenkin puroon” voi hukkua

Saapuessani yläkouluun, tapahtui ensimmäisen planeetan nielaisu
pimeään mustaan aukkoon
– Jota en tosin uskonut todeksi

Yritin lähettää muille tähdille kirjein viestejä,
jotta nämä eivät koskaan
sammuisi samaan kohtaloon

Ajan täyttyessä näin koko universumini räjähtävän
Miljooniksi, miljardeiksi
tuhkan ja tomun hiukkasiksi,
jotka hiljalleen leijuivat pimeyteen
Niiden laskeutuessa maahan,
jota ei enää ollut
– Tyhjyys huusi hiljaisuudellaan

Ehkä seitsemän onkin jumaluuden numero

– Sonja Aaltonen

IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097IMG_1097

Lue myös

Luovan kirjoittamisen illan satoa – osa I

Luovan kirjoittamisen illan satoa – osa II

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Luovan kirjoittamisen illan satoa – osa III

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s