Luovan kirjoittamisen ilta

Viime perjantaina 27.2. vietimme koulussa luovan kirjoittamisen iltaa. Ilta oli osa äidinkielen ja kirjallisuuden soveltavaa kurssia, jonka aikana kirjoitetaan erilaisia kaunokirjallisia tekstejä. Vieraanamme oli esikoiskirjailija Erkka Mykkänen, jonka lyhytproosakokoelma Kolme maailmanloppua ilmestyi pari viikkoa sitten.

Iloisia naamoja rakkauden ympyrässä!

Erkka asetettiin istumaan osaksi ympyrämuodostelmaa, joka on luovan kirjoittamisen tunneilla saanut nimekseen rakkauden ympyrä. Sinisen aulan lattiassa sattui olemaan juuri sopivasti ystävänpäivätapahtumasta jäänyt rakkaussymboli. Sen ympärille keräännyimme kuuntelemaan, kun Erkka kertoi itsestään, kirjoittajanurastaan ja esikoisteoksensa synnystä. Lisäksi hän luki tekstejä kirjastaan ja vastaili opiskelijoiden kysymyksiin.

Erkka lukee tekstejä vasta julkaistusta teoksestaan.
Erkka lukee tekstejä vasta julkaistusta teoksestaan.
Opiskelijat kuuntelevat Kolme maailmanloppua -kirjan novelleja.

Tutustumisen jälkeen opiskelijoille jaettiin Erkan suunnittelema harjoitus, jonka tavoitteena oli kokeilla tiiviin lyhytproosatekstin kirjoittamista. Tehtävänä oli kirjoittaa lyhyt kertomus tietyin ehdoin: ensimmäisen lauseen tuli sisältää selvä asetelma juonelle, testissä tuli käyttää aisteja ja yksityiskohtia, ja se tuli lopettaa siten, että tarinassa on tapahtunut jokin selvä muutos.

Illan lomassa nautittiin nyyttäripöydän antimista. Huomaa useita kiinnostavia keskusteluja poikineet kumkvatit oikealla etualalla. 🙂
Välipalatauko.

Kirjoittamisen jälkeen keräännyimme kuuntelemaan tekstejä ja kommentoimaan niitä. Syntyneet tarinat olivat erilaisia – humoristisia, arvoituksellisia, koskettavia, pelottavia – ja kaikki upeita omalla tavallaan. Rakkauden ympyrässä taisi olla läsnä muutamia nuoria kirjailijanalkuja!

Illan tuotoksia on luettavissa täällä ja täällä.

Tekstejä luettiin ja kuunneltiin illan hämärtyessä.

Novellien lukemisen jälkeen kukin sai vielä tehtäväkseen kirjoittaa runon, jossa tuli muun muassa käyttää kauneinta ja ruminta tietämäänsä sanaa.

Illan päätteeksi kokosin listan tunnetiloista ja ajatuksista, joita tapahtuma oli osallistujissa saanut aikaan. Ensimmäinen sana on Erkan, viimeinen minun ja välissä olevat kurssilaisten:

vaikuttunut, avoin, kupliva, innostunut, innostava, uninen, tyytyväinen, inspiroitunut, mahtava, wau!, viihdytetty, kylläinen, basilika, rauhallinen, mielenkiintoinen, apuaaah, nerokas, yllättynyt, tässäjanyt, valoisa, vapautunut, toiveikas, ylpeä.

Valitettavasti luovan kirjoittamisen iltaa vietettiin näillä näkymin viimeistä kertaa: lukioihin kohdistuvien säästöjen vuoksi äidinkielen ja kirjallisuuden soveltavat kurssit todennäköisesti lakkautetaan. On vaikea pukea sanoiksi sitä turhautumista ja huolta, jota pelkästään koulutuksesta tinkimisen ajatteleminen aiheuttaa. Lähetän terveiseni opetusministeriöön siteeraamalla Benjamin Franklinia. Hänen viestinsä ymmärtänevät myös ne päättäjät, jotka osaavat puhua pelkkää talouden kieltä:

”An investment in knowledge pays the best interest.”

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Luovan kirjoittamisen ilta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s