Luovan kirjoittamisen illassa opiskelijat kirjoittivat lyhytproosaa esikoiskirjailija Erkka Mykkäsen ohjauksessa. Lue illan aikana syntyneitä huikeita tekstejä!
Tietoisuus
Kaisa näki hänen silmistään, että tämä on heidän viimeinen tapaamisensa. Kaisa roikotti kääpiömarsua neljännen kerroksen ikkunasta kuin lakanaa tai kauhtunutta vaatetta. Hän oli kuvitellut miltä tuntuisi katsoa silmiin olentoa, jonka henki on hänen suopeutensa varassa. Ymmärryksen myötä herännyt pettymys vavisutti häntä: marsun silmin viimeinen tapahtuma ei poikkea ensimmäisestä tai toisesta. Pienen eläimen pelkoa hän ei marsun silmistä tavoittanut. Sen sijaan hän näki itsensä. Raadollisen kuvan, joka elon aikana toisinaan paljastuu, eikä hän katsonut siitä ohi vaan unohti silmänsä sinne miltä muut omansa ummistavat. Kaisa soitti ystävälleen ja jätti ulko-oven auki kuin huutoon jähmettyneen suun. Kun ystävä saapui, Kaisa roikkui ikkunalaudasta. Marsu kolisteli välinpitämättömänä häkissään.
– Onni Hokkanen
Olin kuuden vanha, kun pääni räjähti ensimmäisen kerran. Se kutitti vähän, muttei silti naurattanut yhtään. Äiti oli puutarhassa eikä juossut katsomaan mitä tapahtui, koska räjähdys oli äänetön. Räjähdyksen jälkeen olin turta neljä viikkoa, kunnes kaikki toiminta palasi moninkertaisena ja joka huoneessa oli liian monta kärpästä. Koulupsykologin huulet olivat yhtenä viivana, kun hän sanoi äidille että minulla on ADHD. Yritin kertoa että se johtui räjähdyksestä, mutta kukaan ei kuunnellut minua, ja minut pantiin erityisluokalle. Siellä minä en kostoksi kuunnellut ketään. Äiti oli tosi tyytymätön ja syytti minua, vaikka se ei ollut minun vaan räjähdyksen syy.
Olin kymmenen vanha, kun sain tarpeekseni kärpäsistä ja tyytymättömästä äidistä. Suunnittelin operaatiota viisi viikkoa. Suunnitelmaan liittyi mikro, kaksi pilliä, sytkäri, bensiiniä, suklaakakku ja korttitalo. Räjäytin pääni toista kertaa, ja äiti juoksi puutarhasta katsomaan.
– Elsa Korkman
Heikki ja Liisa olivat aina olleet kaikkien mielestä huono pari. Heikin hillityn vaaleansininen kauluspaita ei sopinut Liisan räikeän punaiseen kynsilakkaan eivätkä Liisan mielipiteet sopineet Heikin mielipiteisiin. Häissä oli ollut pakko varata kaksi kirkkoa, kun Heikin mielestä Tuomiokirkko oli liian mahtaileva ja Liisan mielestä Pyhän Paimenen kirkko liian kaukana keskustasta.
Kahdentoista aviossa vietetyn vuoden jälkeen Heikki ja Liisa eivät vieläkään pitäneet toisistaan, mikä johti siihen, että Mari ehdotti ajanvarausta parisuhdeterapeutille. Terapeutti ehdotti heille ulkomaanmatkaa, Heikki ja Liisa kysyivät, oliko vaihtoehtoja. Terapeutti vastasi, että Kanaria tai Thaimaa.
Thaimaassa ollessaan Heikki kysyi Liisalta, mitä tälle oikeastaan kuului, mikä johti ensimmäiseen keskusteluun. Toinen keskustelu johti kolmanteen ja kolmas johti seksiin, mitä molemmat olivat jo pitkään kaivanneet ja joka olikin molempien mielestä varsin kelvollista. Lomalta palattaessa Heikki ja Liisa tunsivat itsensä elävämmäksi kuin ennen, Liisalla oli kaulassaan käsintehty koru ja Heikillä kasvoillaan levollinen hymy.
Eropapereita allekirjoitettaessa molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että olisi pitänyt valita Kanaria.
– Pinja Savijärvi
Ajattelin hirttää itseni 18. toukokuuta. En ole vielä aivan varma, mutta tämä on lähtökohta, ja jos päädyn toteuttamaan suunnitelmani, en aio tehdä sitä yksin. Aion pyytää mukaani erään pojan, hänet voi löytää monesta kadunkulmasta soittamasta huiluaan, hän soittaa sitä pukeutuneena kiinalaiseen pukuun. Se on ihan hieno puku, en vain itse käyttäisi sellaista.
Myönnettäköön, olen luonteeltani sellainen, että jätän asioita kesken, en aina muista hoitaa kaikkea loppuun. En minä sitten päätynytkään hirttämään itseäni. Otin vain ja katkaisin sen vitun huilun. Sen ääni aiheutti minulle päänsärkyä ja sai minut menettämään ajantajuni. Mietin jatkuvasti paljonko kello on. Ei kai vielä 18. toukokuuta?
– Otto Vahtola
Kolme miestä keskustelivat jalkapallosta ja Janne makasi maassa. Jannen naamasta ei enää olisi voinut Jannea Janneksi tunnistaa, ja veri oli ikävästi tahrannut Jannen vaatteet. Onneksi Jannen päällä oleva Bayer Munchenin pelipaita oli punainen. Janne oli elänyt kaksoiselämää jo pitkään, saattoi elää vieläkin, muttei todennäköisesti pitkään. Jannen omistautumista oli monesti kyseenalaistettu erinäisistä syistä, mutta tämän sopan oli Janne aivan itse keittänyt.
Miesten mielestä viimeinen maali oli ollut paitsio, mutta kaikki olivat kyllä samaa mieltä siitä, että peli oli kyllä pelaamalla voitettu.
Janne jäi huoneeseen kun muut lähtivät jatkamaan iltaa baariin, Jannea oli kyllä jätetty porukasta ulos jo pienestä lähtien. Jannella on kaksi lasta ja vaimo. Onneksi Janne uskoo Jumalaan.
Jannen veri leviää verkkaisesti huoneen parkettilattiaa pitkin ja voidaan pitää selvänä, että se on täysin Jannen oma vika. Kukaan ei keskustele jalkapallosta, koska Janne on huoneessa yksin ja hänen leukansa on murtunut kolmeen osaan. Janne on Dortmund-fani, eikä viimeinen maali ollut Jannen mielestä paitsio.
– Antti Heiskala
Sibelius-lukion blogi 
Yksi kommentti artikkeliin ”Luovan kirjoittamisen illan satoa – osa I”